Taistelu ilmaherruudesta
Alaotsikko: Toisen maailmansodan parhaat hävittäjälentokoneet
Kirjailija: Jim Laurier
Kääntäjä: Pertti Jokinen
Kustantaja: Minerva
Sidosasu: sidottu
Julkaistu: 2017
Kieli: suomi
Sivuja: 192
Palkitun taiteilijan piirrokset esittelevät toisen maailmansodan tärkeimmät hävittäjäkoneet näyttävämmin, yksityiskohtaisemmin ja paremmin, kuin mihin valokuvat voivat koskaan yltää. Jim Laurierin asiantuntevat tekstit sekä teknisesti tarkat ja todenmukaiset kuvitukset tuovat elävästi esiin niin ilmataistelujen todellisuuden kuin eri koneiden rakenteet ja ominaisuudetkin. Autenttiset historialliset valokuvat täydentävät tyylikkään kokonaisuuden. Kirja sisältää kymmenen toisen maailmansodan tärkeintä hävittäjäkonetta. Mukana on myös muun muassa Suomen ilmavoimien käytössä ollut legendaarinen Messerschmitt Bf 109. Koneen esittelyn yhteydessä esitellään myös suomalaiset lentäjä-ässät Eino Ilmari Juutilainen ja Heimo Lampi sekä sodanaikaisin suomalaisin tunnuksin varustettu ”Mersu”. Teoksen on suomentanut ilmavoimien entinen komentaja, kenraaliluutnantti Pertti Jokinen.
Messerschmitt Bf 109 (Me 109) oli saksalainen toisen maailmansodan aikainen yksimoottorinen, yksitasoinen ja yksipaikkainen kevyt torjuntahävittäjä, jonka aseistuksena oli 20 mm tykkejä ja useita eri kaliiperisiä konekiväärejä. Messerschmitt Bf 109 oli Saksan ilmavoimien Luftwaffen tärkein hävittäjälentokone toisen maailmansodan ensimmäisinä vuosina, ja se oli myös useiden Saksan liittolaismaiden sekä sotaan osallistumattomien Sveitsin ja Espanjan ilmavoimien käytössä. Sitä valmistettiin 33 000–36 000 kappaletta lähteestä riippuen, useina eri versioina (muun muassa B, C, D, E, F, G, K ja T). Bf 109 on ilmailuhistorian eniten valmistettu hävittäjälentokone. Koneella saavutettiin sekä konetyyppi- että lentäjäkohtainen maailmanennätys ilmavoittojen määrässä. Sillä on myös konetyyppi- ja lentäjäkohtainen Suomen ennätys ilmavoitoissa. Suomen ilmavoimien konetunnus Bf 109:lle oli MT ja lempinimi Mersu.
Bf 109 sai tulikasteensa Espanjan sisällissodassa 1930-luvun lopussa, jolloin saksalaiset lentäjät taistelivat koneella kansallisella Francisco Francon puolella. Ennen toista maailmansotaa Saksan ilmastrategit ajattelivat, että heidän päähävittäjänsä olisi raskas Messerschmitt Bf 110. Kevyt hävittäjä Messerschmitt Bf 109 olisi vain lyhyellä toiminta-ajalla varustettu paikallisia kohteita suojaava hävittäjä. Toinen maailmansota ja viimeistään taistelu Britanniasta osoitti, että tämä strategia ei toiminut. Me Bf 110 -hävittäjäyksiköiden raskaat tappiot pakottivat vetämään sen pois päiväkäytöstä, koska se ei pärjännyt englantilaisten Hawker Hurricane- ja Supermarine Spitfire -hävittäjille. Nopea ja liikehtimiskykyinen Messerschmitt Bf 109 nousi Saksan päähävittäjäksi. Saksan hävittyä taistelun Britanniasta se käänsi huomionsa muihin suuntiin. Sen hyökätessä Neuvostoliittoon Bf 109 oli Saksan pääasiallinen hävittäjälentokone ja sen avulla Saksa sai ilmaherruuden pitkäksi aikaa itärintamalla. Yhdysvaltain aloitettua Saksan teollisuuslaitosten pommittamisen Bf 109 -koneilla torjuttiin hyökkäyksiä alkuun melko menestyksekkäästi, koska pommikoneilla ei aluksi ollut saattohävittäjiä pommitusalueelle saakka. Nämä hyökkäykset myös paljastivat tyypin perusrakenteen rajat tehtävään vaaditun varustelun ja aseistuksen myötä. Uudempi Focke-Wulf Fw 190 oli sekä suorituskykyisempi että raskaammin aseistettu, mutta Me 109 oli yli 7 000 metrin korkeudessa parempi kuin Fw:n tähtimoottoriversio hyvän ahtimensa ansiosta. Lujan rakenteensa ansiosta Fw 190 soveltui paremmin länsirintaman torjuntataisteluihin maatukitehtävissä. Myös itärintamalla Fw 190 pärjäsi erinomaisesti ja varsinaisen tehtävän suorittamisen jälkeen hävittäjä-pommittajalla pystyi puolustautumaan vihollishävittäjiä vastaan. Maailman eniten ilmavoittoja saanut lentäjä-ässä, Erich Hartmann, pudotti lentämillään Bf 109 -koneilla yhteensä 352 venäläiskonetta vain kahden ja puolen vuoden aikana.
Suomi oli neuvotellut hävittäjien hankkimisesta Saksan kanssa jo ennen jatkosodan alkua, ja joulukuussa 1942 päästiin sopimukseen 30 Bf 109 G-2 -koneen hankinnasta. Koneet luovutettiin seuraavan vuoden tammikuussa uudelleen muodostetulle lentolaivue 34:lle (LeLv 34). Koneita lähti noutamaan 17 suomalaista pilottia, jotka lensivät tyyppikoulutuksen jälkeen yhteensä 16 konetta Suomeen maaliskuussa 1943. Loput hankituista koneista haettiin saman vuoden toukokuussa. Hankintasopimuksen mukaan Saksa korvasi tuhoutuneet koneet uusilla, ja korvaavia koneita saatiinkin elokuun 1943 ja huhtikuun 1944 välisenä aikana kaikkiaan 18 kappaletta. Korvauskoneiden joukossa Suomeen tuotiin myös muutama Bf 109 G-2/Trop, joka oli konetyypin tropiikkiolosuhteisiin muunneltu versio. Sopimus seuraavien 30 koneen toimituksesta tehtiin maaliskuussa 1944, ja koneet toimitettiin Suomeen saman vuoden toukokuun alkuun mennessä. Konetoimituksia jatkettiin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana vuoden 1944 kesäkuusta elokuuhun, jolloin Suomeen saatiin kaikkiaan 72 Bf 109 G-6- ja G-8 -konetta. Kolme konetta vaurioitui siirtolennolla. Suomeen toimitetuista koneista 14 oli Bf-109 G-6/R6 -muunnosta, joihin oli asennettu 20 millimetrin MG 151/20 -tykit siipien alle. Tykit poistettiin suurimmasta osasta suomalaisia koneita ketteryyden parantamiseksi ennen sodan loppua. Ensimmäiset Messerschmittit sijoitettiin Suomen ilmavoimissa LeLv 34:ään, joka suoritti konetyypin ensimmäisen taistelulennon maaliskuussa 1943. Aselepoon mennessä HLeLv 34 saavutti 345 ilmavoittoa ja menetti 18 omaa konetta. HLeLv 34 toinen laivue liitettiin HLeLv 30:een maaliskuussa 1944, joka toimi aluksi Helsingin Malmin lentoasemalta. Saman vuoden heinäkuun puoleenväliin mennessä laivue sai lisää koneita, mutta kohtasi vain harvoin vihollisia toiminta-alueellaan Suomenlahdella, sillä taistelutoimet sijoittuivat sodan tässä vaiheessa enimmäkseen Karjalankannakselle. Laivueen Bf-109 -koneet saavuttivatkin vain kolme ilmavoittoa. HLeLv 24 sai ensimmäiset G-2-koneet huhtikuussa 1944, ja osallistui heinäkuussa 1944 kiivaisiin ilmataisteluihin kannaksella Immolan kentältä käsin. Laivue saavutti taisteluissa yli 300 ilmavoittoa ja menetti 14 konetta. Aiemmin Morane 406 -kalustoa käyttänyt HLeLv 28 käytti Bf 109 G-2 -koneita heinäkuusta 1944 aina aselepoon saakka saavuttaen 15 ilmavoittoa. Kaikkiaan suomalaisille Messerschmitteille ilmoitettiin 663 ilmavoittoa niiden taistelukäytön aikana. Konetyypillä parhaiten menestynyt suomalainen oli Ilmari Juutilainen, joka ampui alas Bf 109:llä kaikkiaan 58 vihollista. 102 Messerschmittiä selvisi sodasta, joista 60 jatkoi palvelusta sodan jälkeen loppujen ollessa varastoituna rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti.
Jim Laurier on amerikkalainen taiteilija ja kuvittaja, jonka erikoisalaa ovat lentokoneet ja ilmasodankäynti. Laurieria pidetään yhtenä maailman parhaista ilmailualan kuvittajista, ja häneltä tilaavat töitä muun muassa History Channel, Columbia Pictures, World War II Magazine, The Pacific Aviation Museum Pearl Harbor, Microsoft, Lockheed Martin, The National Aviation Hall of Fame, Pentagon sekä Yhdysvaltain armeija ja ilmavoimat. Pertti Jokisen tekemä alkuperäisteoksen käännös on selkeää ja helppolukuista kieltä. Sotilastermien suomennuksesta on selvitty onnistuneesti, joissakin kohdin näkynee alkuperäisteoksen terminologian vaikutus. Taistelu ilmaherruudesta -teoksen taitto on kiitettävän onnistunut. Ulkoisesti silmäähivelevän värikäs kirja, joka on sisällöltään informatiivinen ja 10 parasta sotilaslentokonetta (hävittälentokoneet) toisessa maailmasodassa on tuotu erittäin selkeästi esille. Lentokoneet ja niiden asejärjestelmät on teoksessa esitelty tekstein, havainnollisin neliväri piirroksin sekä historiallisin taustatiedoin osana toisen maailmansodan historiaa. Taistelu ilmaherruudesta -teokseen olisi kaivannut hieman enemmän idän suunnalla käytetyn kaluston parempaa esille tuontia, nyt teos painottuu selkeämmin länsikalustoon. Jim Laurierin kirjoittama teos täyttää kuitenkin paikkansa sotakirjojen joukossa. Ehdottomasti harkinnan arvoinen teos kirjahyllyyn.
Lähteet
Taistelu ilmaherruudesta
Wikipedia