Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938
Kirjailija: Matti Kosonen ja Pekka Tuomikoski
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2016
Sidoasu: sidottu
Kieli: suomi
Sivuja: 278
Tiedustelutietoa ja sotahistoriallista ajankuvaa. Kiehtova tietopaketti kaikille sotahistoriasta ja tiedustelutoiminnasta kiinnostuneille. Suomen armeijan tiedustelun tärkein tehtävä 1930-luvun loppupuolella oli hankkia puna-armeijaan, sen suunnitelmiin ja toimintaan liittyviä tietoja. Valtion johtoa oli pystyttävä varoittamaan muun muassa mahdollisesta Suomeen kohdistuvasta sotilaallisesta uhasta. Kansainvälisen tilanteen kiristyttyä sotilastiedustelu kokosi vuonna 1938 salaisen Itä-Karjalaa koskevan yhteenvedon. Kun Suomi taisteli jatkosodassa Saksan rinnalla ja valtasi Itä-Karjalan, nämä samat tiedot olivat tärkeitä hyökkäysoperaatioita laadittaessa. Nyt ilmestyvä Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 -teos sisältää sotilastiedustelun alkuperäisen Itä-Karjala-yhteenvedon kokonaisuudessaan. FL Matti Kosonen ja tietokirjailija Pekka Tuomikoski taustoittavat ja laajentavat alkuperäisen oppaan kiinnostavaksi ajankuvaksi ja asettelevat sen historialliseen kontekstiinsa, osaksi Suomen tiedustelutoiminnan historiaa ja sotahistoriaa. Teoksen täydentää runsas kuvitus.
Sotilastiedustelu on sotilastoiminnan muoto, joka soveltaa useita tiedonkeruu- ja analysointimetodeita. Sotilastiedustelun tarkoitus on tuottaa tietoa sotilasjohdolle päätösten tekemisen tueksi. Tämä saavutetaan arvioimalla saatavilla olevaa aineistoa, joka on usein peräisin useista lähteistä. Tiedustelun painopiste on suunnattu täyttämään johdon vaatimukset vastaamalla kysymyksiin kamppanjasta tai toiminnan suunnittelusta. Jotta asiantuntevaa analyysiä voitaisiin tehdä täytyy johdon vaatimukset ensin tunnistaa. Vaatimukset mukautetaan tiedonkeruu- tiedonanalysointi- ja levitysprosessointiin. Tiedustelu voi kattaa esimerkiksi: operatiivisen ympäriston, vihamielisten-, ystävällisten-, neutraalienjoukkojen tilan, siviiliväestön toiminta-alueella ja muut laajemmin kiinnostavat aiheet. Tiedustelutoimintaa suoritetaan kaikilla tasoilla taktisesta strategiseen. Tiedustelua suoritetaan yleensä rauhan-, eskaloitumisen- ja sodan aikana. Useimmat valtiot ylläpitävät sotilastiedustelun organisaatiota, joka sisältää aiheeseen erikoistuneita yksiköitä ja toimihenkilöitä. Sotilastiedustelun toiminta ei rajoitu vain sotilastoimihenkilöihin. Poliittinen johto ja muut siviilitoimijat saavat tarvittaessa tiedustelutietoja. Sotilastiedusteluun valittavat henkilöt valitaan usein heidän älyllisten tai analyyttisten ominaisuuksiensa perusteella ennenkuin muodollinen koulutus aloitetaan. Suomen yleisesikunnan johtama tiedustelu 1918–1939 oli tiedustelua osana Suomen puolustusta valtionjohdon alaisuudessa. Sen tehtävänä oli varoittaa valtionjohtoa maan turvallisuuteen kohdistuvista sotilaallisista uhista. Tiedustelu jakautuu useisiin eri lajeihin. Näitä ovat esimerkiksi sotilasasiamiesten toiminta kohdemaissa, tiedotusvälineiden seuranta sekä asiamiestiedustelu, jota kansanomaisesti nimitetään vakoiluksi ja sotilaallinen tiedustelu, kuten tähystäminen, lentotiedustelu, väkivaltainen tiedustelu ja muu partiointi. Tärkeää on myös sotavankien ja loikkarien kuulustelu sekä haltuun saadun materiaalin tutkiminen. Jo 1920-luvulla otettiin Suomessa ensiaskeleita myös radiotiedustelussa. Eri aikojen tiedusteluelinten nimissä on vaihtelua ja kirjavuutta, joka johtuu osittain toiminnan salaamisesta.
Suomen Yleisesikunnan organisaatiossa 1. tammikuuta 1920 esiintyvä tiedustelusta vastaava Toimisto II laajeni osastoksi vuoteen 1928 mennessä saaden nimekseen Tilastollinen ja ulkomaaosasto eli osasto 2. Siihen kuuluivat ulkomaatoimisto (Toimisto IV), tilastotoimisto (Toimisto V) sekä valvontatoimisto (Toimisto VI). Ennen talvisotaa, vuonna 1937, Tilastollisen ja ulkomaaosaston nimi muuttui Ulkomaaosastoksi. Osaston johtoon tuli samana vuonna eversti Lars Melander. Osasto jakautui kolmeen toimistoon: U1:n eli ulkomaatoimiston kohteena olivat muut maat paitsi Neuvostoliitto ja toimintamuotona omien sotilasasiamiesten lähettäminen sekä yhteydenpito ulkomaisiin sotilasasiamiehiin Helsingissä. U2 eli tilastotoimisto vastasi Neuvostoliittoon kohdistuvasta tiedustelusta. U3:n eli valvontatoimiston kohteena oli puolustusvoimien sisäinen turvallisuus. U2:ta eli Tilastotoimistoa johtanut everstiluutnantti Erkki Puomi kuoli toukokuussa 1939 ja hänen tilalleen tuli samaan arvoon ylennetty Yrjö Pöyhönen Pohjan rykmentin komentajan paikalta. Pöyhönen oli ennen komentajantehtäviä toiminut tilastotoimistossa toimistoupseerina ja sen päällikkönä. U2 eli tilastotoimistolla oli muutaman miehen vahvuiset alueelliset alatoimistot, jotka huolehtivat pintatiedustelusta rajan yli omalla toiminta-alueellaan: Karjalankannaksella, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Viipuriin ja Sortavalaan alatoimistot oli perustettu jo 1920-luvulla ja 1930-luvun jälkipuolella toimistot saatiin Kajaaniin ja Rovaniemelle. Kajaanin toimisto tiedusteli Vienan Karjalaan ja Rovaniemen toimisto Petsamo–Kuusamo–Kiestinki–Salla-suuntiin. U2:n alatoimistoille vakiintuivat nimilyhenteet: Sortavalan alatoimisto oli YE U2/S, Viipurin YE U2/V, Kajaanin YE U2/K ja Petsamon (eli sijaintipaikkansa mukaan Rovaniemen) alatoimisto YE U2/P. Epämuodollisemmat käyttönimet oli muodostettu päälliköiden nimistä vastaavasti: Osasto Kuismanen, Osasto Vehniäinen, Osasto Marttina ja Osasto Paatsalo. Toimistojen asiamiehet olivat pääosin vienankarjalaisia ja inkeriläisiä pakolaisia, mutta joukossa oli myös muualta Suomesta tulleita henkilöitä. Esimerkiksi Pauli Marttina, Into Kuismanen ja Pekka (Paavali) Savinainen kuuluivat ensimmäiseen ryhmään. Marttina ja Kuismanen johtivat myöhemmin omia osastojaan.
Kullekin alatoimistolle muodostettiin talvisodan aikana joukkueen vahvuinen tiedusteluosasto. Koulutus käynnistettiin, mutta varsinaista kaukopartiotoimintaa ei ehditty aloittaa, vaikka tarve olikin havaittu. Divisioonat ja pienemmät yhtymät järjestivät omaa tiedustelu- ja partiotoimintaansa. Välirauhan aikainen tiedustelutoiminta alkoi heti Moskovan rauhansopimuksen tultua voimaan maaliskuussa 1940. Tiedustelupartiot olivat pieniä, tyypillisesti kahden miehen vahvuisia ja liikkuivat siviilipuvuissa. Partiomiehet olivat vapaaehtoisia, usein toiminta-alueensa jo ajalta ennen sotaa tuntevia. Aseistuksena oli pistooli ja puukko, sillä kyse oli salaisesta tiedustelusta; väkivaltaista kosketusta pyrittiin ehdottomasti välttämään. Moskovan rauhan ajan tiedustelua ei voi rinnastaa jatkosodan kaukopartioihin; kaukopartioille sen tuloksilla ja kokemuksilla oli kuitenkin merkitystä toimintaedellytysten rakentajana. Moskovan rauhan eli välirauhan aikana (14.03.1940-24.06.1941) keskityttiin myös rakentamaan alaosastojen organisaatiota: valittiin ja koulutettiin kantahenkilöstöä. Henkilöstön valinta perustui vapaaehtoisuuden ohella luotettavuuteen, isänmaallisuuteen, hyvään kuntoon ja paineensietokykyyn. Joukkoon valikoitui esimerkiksi hiihto- ja ampumaurheilun huippuja. Jatkosotaa edeltäneen ajan tilastotoimiston alatoimistoista olivat muodostuneet sodan neljä kaukopartio-osastoa: 1. Osasto Vehniäinen (päällikkö Hannes Vehniäinen), toiminta-alueena Karjalankannas, 2. Osasto Kuismanen (OsKu, päällikkö Into Kuismanen), Pohjois-Karjalassa operoiva osasto, 3. Osasto Marttina (päällikkö Pauli Marttina), toiminta-alueena Kainuu ja 4. Osasto Paatsalo (päällikkö Harri Paatsalo), toiminta-alueena Lappi. Osastot organisoitiin 1. heinäkuuta 1943 Erillinen pataljoona 4:ksi (ErP 4), johon jokainen osasto kuului komppaniana. Pataljoonan lähin esimies oli päämajan tiedusteluosastossa ensin eversti Kaarlo Somerto ja huhtikuusta 1944 alkaen everstiluutnantti Reino Hallamaa. Pataljoonan ainoa varsinainen komentaja oli everstiluutnantti Jussi Sovio ajanjakson 15. syyskuuta 1943 – 30. marraskuuta 1944. Sovio oli päämajan tiedustelutoimisto 1:n ilmavoimajaoksen päällikkö. Kaukopartiotoiminta oli yksi Suomen armeijan sotien aikana harjoittaman tiedustelun lajeista. Näin se rinnastuu salaiseen tiedusteluun, kuuntelutiedusteluun ja ilmatiedusteluun sekä muuhun tiedusteluelimien harjoittamaan tiedonhankintaan. Sodanjohdon ja rintamajoukkojen tarvitsemaa tilannekuvaa muodostettiin muun muassa eri tiedustelutoimintojen tuloksia yhdistelemällä.
Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 -teos on selkeää ja helppolukuista kieltä. Kososen ja Tuomikosken kirjoittama teos on sisällöltään erittäin mielenkiintoinen. Suomen sotilastiedustelu Neuvostoliiton suuntaan 1930-luvulla ja myös sotien aikana esitellään asiantuntevin tekstein, runsaan kuvituksen sekä yksityiskohtaisten lähdeviitteiden avulla. Lehtori, FL Matti Kosonen on toiminut teollisuuden johtotehtävissä sekä tutkijana ja opettajana Joensuun yliopistossa (nykyinen Itä-Suomen yliopisto). Nykyisin hän työskentelee opettajana Joensuun lyseon lukiossa. Kosonen on julkaissut useita tutkimuksia mm. tiedustelusta, vakoilusta ja vakoiluntorjunnasta sekä Suomen rajojen vartioinnista ja kotirintaman toiminnasta talvi- ja jatkosodassa. Pekka Tuomikoski on liminkalainen historioitsija ja tietokirjailija, joka on julkaissut yli 20 tietokirjaa. Vapaa-aikanaan hän pelaa shakkia ja lukee muun muassa laadukasta neuvostokirjallisuutta. Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 -teos jakautuu neljään päälukuun ja ne edelleen alalukuihin, joissa kerrotaan Suomen sotilastiedustelun historian kannalta tärkeimmät tapahtumat ja vaiheet (sekä suunnitelmat Suomen puolustamiseksi Neuvostoliittoa vastaan) sekä keskeinen sotilastiedustelun laatima Itä-Karjala-yhteenveto kokonaisuudessaan. Tekstin jakautuminen pää- ja alalukuihin on tasapainoista ja tukee hyvin Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 -teoksen lukemista. Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 -teoksessa on lukijalle kätevä sisällys- ja kirjallisuusluettelo ja henkilöhakemisto. Lisäyksenä Kososen ja Tuomikosken teokseen lukija olisi kaivannut enemmän ja tarkempia karttoja. Teoksen erityispiirteenä on, että asioita käsitellään kronologiseen tapaan sotien väliseltä ajalta aina jatkosotaan asti: varautumista Neuvostoliiton hyökkäykseen. Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 -teos täyttää paikkansa sotahistoriantutkimusten joukossa. Hankinnan arvoinen teos reserviupseerin kirjahyllyyn.
Lähteet
Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938
Wikipedia