Stalinin murhat Katynissa ja niiden historialliset jälkipelit 1940-2014
Kirjailija: Peter Johnsson
Kääntäjä: Kari Klemelä
Kustantaja: Mansarda
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 2014
Sivuja: 240
Stalin teloitutti 1940 ainakin 21 857 puolalaista upseeria, salasi asiakirjat ja leimasi natsi-Saksan syylliseksi. Sotavuosina edes Churchill ja Roosevelt eivät kyseenalaistaneet Neuvostoliiton valheita. Vasta 1991 Boris Jeltsin luovutti tärkeimmät asiakirjat Puolalle. Katynista oli muodostunut maailmansodan julmimpiin kuuluvan joukkomurhan symboli. Vladimir Putinin otettua vallan puolueeton historiantutkimus muuttui jälleen mahdottomaksi, mutta Puolan valtiojohtoa surmanneen Smolenskin lento-onnettomuuden aikaan 2010 vaikutti hetken siltä, että Venäjä antaisi historioitsijoille vapauden käyttää kaikkea murhia koskevaa aineistoa. “Valitettavasti toiveet osoittautuivat harhakuvitelmaksi”, sanoo tekijä esipuheessa. “Tätä kirjoittaessani Eurooppa on ajettu uuteen väkivaltaiseen konfliktiin, jossa Venäjä on yksin hyökkääjänä.” Peter Johnsson kuvaa Katynin joukkomurhia toisen maailmansodan syttymisestä vuonna 1939: upseerien elämää vankileireissä, teloituspäätöksen valmistelua, itse teloituksia, joukkohautojen löytymistä ja Stalinin valheen peittely-yrityksiä. Hän kertoo saksalaisten kaivauksista Katynissa vuonna 1943 ja niihin osallistuneesta suomalaisesta patologista Arne Saxénista sekä pohtii, oliko Katyniin tarkoitus kätkeä myös suomalaisia talvisodan upseereja.
Katynin joukkomurha oli Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun NKVD:n (KGB:n edeltäjä) toteuttama puolalaisten upseerien joukkomurha, joka tapahtui alkuvuodesta 1940. Joukkohaudat kaivettiin Katynin kylän metsään. Kyseinen metsä on yksi kolmesta paikasta (muut kaksi olivat Kalinin ja Harkovan alueella), missä puolalaisuhrit ammuttiin ilman oikeudenkäyntiä. Teloitukset toteutettiin kuulustelun ja henkilötietojen tarkistuksen jälkeen erityisessä ja äänieristetyssä teloitussellissä suurelta osin. Kuulusteluselliä sanottiin Punaiseksi selliksi ja Lenin-selliksi. Uhreja ammuttiin lähietäisyydeltä päähän, joko niskaan tai ohimoon saksalaisvalmisteisella 7,65 mm Walther-taskuaseella. Venäläisiä pistoolimalleja ei juurikaan käytetty, sillä ne eivät olleet yhtä toimintavarmoja ja ne olivat raskaampia käsitellä. Eräs merkittävimmistä teloittajista oli Vasili Blohin. Teloitetut olivat sotavangeiksi otettuja Puolan armeijan upseereita, korkeasti koulutettuja ammattilaisia kuten opettajia, lääkäreitä, professoreita, tutkijoita, reservin upseereita sekä poliiseja ja valtion virkamiehiä. Katynin teloituksilla on myös yhteys talvisotaan: Venäjän tiedeakatemian historioitsija Natalia Lebedeva on esittänyt, että teloituksia Katynissa aikaistettiin, koska vankileireille haluttiin saada tilaa mahdollisia suomalaisia ja Baltian maista saatavia sotavankeja varten. Puolan pakolaishallitus alkoi tiedustella Neuvostoliiton vangeiksi ottamien upseerien kohtaloa sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli syksyllä 1939 hyökännyt Puolaan. Vuonna 1941 Neuvostoliitto ja Puola solmivat lopulta yhteistyösopimuksen, jonka mukaan upseereista oli tarkoitus kouluttaa Neuvostoliitossa uuden Puolan armeijan upseeriston ydin. Puolalaisupseerit kuitenkin olivat ja säilyivät kadoksissa Neuvostoliitossa, jonne heidät oli siirretty niin sanotusti uudelleen koulutettaviksi, kunnes saksalaiset huhtikuussa 1943 ilmoittivat julkisuuteen löytämistään joukkohaudoista Katynista, Smolenskin läheltä. Saksan sotamenestyksen heikentyessä natsijohto ryhtyi käyttämään hautoja Neuvostoliiton vastaisessa propagandassa, osoittaakseen länsivalloille Neuvostoliiton järjestelmän todellisen luonteen. Joukkohaudat oli löydetty jo aikaisemmin vuonna 1942. Heidät oli ilmoituksen mukaan surmattu alkuvuodesta 1940. Tutkimuksesta on sodanaikaisessa saksalaisessa Signal-lehdessä laaja kuvareportaasi. Natsipropaganda esitteli näyttävästi murhapaikan ja kutsui paikalle kansainvälisen patologian lääkärijoukon. Paikalla oli lääkäreitä Belgiasta, Bulgariasta, Tanskasta, Suomesta, Ranskasta, Italiasta, Kroatiasta, Alankomaista, Romaniasta, Ruotsista, Slovakiasta ja Unkarista. Suomea edusti professori Arno Saxén.
Neuvostoliitto syytti joukkomurhasta natsi-Saksaa. Lontoosta käsin toiminut Puolan pakolaishallitus reagoi löytöön voimakkaasti protestoiden ja vaatien Punaisen Ristin suorittamaa puolueetonta tutkimusta asiasta. Neuvostoliitto vastasi katkaisemalla suhteet pakolaishallitukseen pysyvästi. Puolalaisten upseerien joukkomurha alettiin tuntea nimellä Katynin joukkomurha. Neuvostoliitossa tapausta pyrittiin peittelemään luomalla saksalaisten suorittamasta läheisen Hatynin kylän tuhoamisesta symboli natsien siviiliväestöön kohdistamille julmuuksille nimellä Hatynin joukkomurha. Neuvostoliitto esitteli Hatyniin rakentamaansa muistomerkkiä ulkomaisille vieraille peittääkseen Katynin tapauksen. Katynin joukkomurha on vuodesta 1943 lähtien vaikeuttanut Neuvostoliiton/Venäjän suhteita Puolaan ja länteen. Katynin joukkomurhan uhrien määräksi arvioidaan 21 857; arvio perustuu Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsinin Puolan presidentti Lech Wałęsalle 1990-luvun alussa luovuttamiin salaisiin asiakirjoihin. Katynin joukkomurhaa käsiteltiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä venäläisen tutkimusaineiston pohjalta, mutta minkäänlaista selvyyttä asiassa ei saatu. Vakavia syytöksiä Neuvostoliittoa vastaan ei ole koskaan pystytty osoittamaan perättömiksi. Katynin uhrien omaiset ovat nostaneet Strasbourgissa Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimessa kanteen Venäjää vastaan. Heitä edustaa asianajaja Roman Nowosielski. Venäjällä jutun tutkinnasta luovuttiin 2004, koska sen katsottiin olevan rikosoikeudellisesti vanhentunut. Puolalaiset puolestaan pitävät juttua rikoksena ihmisyyttä vastaan. Tämän vakavan rikostyypin syyteoikeus ei vanhene koskaan. Marraskuussa 2010 Venäjän duuma antoi julkilausuman, jonka mukaan Stalin antoi henkilökohtaisesti määräyksen Katynin joukkomurhaan. Kommunistipuolue vastusti julkilausumaa ja väitti joukkomurhaa myytiksi. Duuman mukaan julkilausuma voi aloittaa uuden demokraattisiin arvoihin perustuvan suhteen Puolan kanssa. Puolan sejmin puhemies Grzegorz Schetyna kommentoi päätöksen olevan ”askel oikeaan suuntaan ja tärkeä merkki”. Päätös oli osa vuoden 2011 presidentti Dmitri Medvedevin de-stalinisointia, jonka tarkoituksena oli julkistaa Neuvostoliiton aikaisia ihmisoikeusrikkomuksia.
Peter Johnsson (s. 1949) on Puolassa asuva ruotsalainen historiantutkija ja toimittaja. Hän on työskennellyt myös Yleisradion ruotsinkieliselle toimitukselle ja julkaissut 2004 toimittaja Yrjö Lautelan kanssa teoksen “Puola – vanhaa ja uutta Eurooppaa”. Ruotsista teoksen on sujuvasti suomentanut Kari Klemelä. Stalinin murhat Katynissa ja niiden historialliset jälkipelit 1940-2014 -teos on selkeän kronologisesti kirjoitettu historiatietoteos. Peter Johnssonin kirjoittamassa teoksessa on lukijalle yksityiskohtainen sisällysluettelo, jonka avulla teosta on helppo käyttää ja palata jo luettuihin kohtiin. Stalinin murhat Katynissa ja niiden historialliset jälkipelit 1940-2014 -teos on sisällöltään realistisen informatiivinen ja Katynin, Kalinin ja Harkovan Puolalaisten upseerien joukkomurha on tuotu rehellisen raadollisesti ja kronologisesti esitettyyn tapaan esille. Peter Johnssonin kirjoittama teos edustaa historiantutkimuksessa tinkimätöntä tieteellistä tutkimustraditiota. Stalinin murhat Katynissa ja niiden historialliset jälkipelit 1940-2014 -teos täyttää siten hyvin paikkansa historiantutkimusten joukossa.
Lähteet
Stalinin murhat Katynissa ja niiden historialliset jälkipelit 1940-2014
Wikipedia