Taistelijan kuntokirja
Alaotsikko: Huippukuntoon armeijan tapaan
Kirjailija: Alexander Stilwell
Kääntäjä: Veli-Pekka Ketola
Kustantaja: readme.fi
Julkaistu: 2016
Kieli: suomi
Sivuja: 192
Hankkiudu taistelukuntoon ja testaa itsesi maailman kovimpia sotilaita vastaan tämän teoksen avulla. Kirjaan on kerätty kuntotestejä eri maiden puolustusvoimista. Siitä selviää, mitä maailman fyysisesti vaativimpaan ammattiin pääseminen sekä siinä eteneminen ja menestyminen vaativat. Voit katsoa, kelpaisitko alokkaaksi ja pärjäisitkö maa-, meri- tai ilmavoimien peruskoulutuksessa kotimaassa tai ulkomailla. Treenaa erikoisjoukkojen pääsykoetta varten ja arvioi, hyväksyttäisiinkö sinut?
Erikoisjoukko on eri maiden asevoimien sotilasyksikkö, jonka tehtäviin kuuluvat esimerkiksi tiedustelu, iskuosastotoiminta, epätavanomainen sodankäynti ja terrorisminvastaiset sotilasoperaatiot. Erikoisjoukoille tunnusomaisia piirteitä ovat: vapaaehtoisuus, monipäiväiset valintakokeet, tiukat valintakriteerit, monipuolinen ja vaativa koulutus (henkisesti ja fyysisesti), epätavalliset toimintamenetelmät ja erikoistehtävät. Usein termi ”eliittijoukko” sekoitetaan erikoisjoukko-käsitteeseen. Eliittijoukkonimitys voidaan liittää johonkin konventionaaliseen eli tavanomaisempaan sotilasyksikköön esimerkiksi taistelussa kunnostautumisen tai tavallista kovemman koulutuksen perusteella. Tällaisia joukkoja ovat esimerkiksi maahanlaskujoukot ja merijalkaväki (joilla molemmilla on toki omat erikoisjoukkonsa). Erikoisjoukkoihin pyrkivien pitää läpäistä rankka henkistä ja fyysistä kestävyyttä testaava valintaprosessi, jonka aikana tehdään jatkuvaa karsintaa. Valintaprosessin läpäisseet kokelaat aloittavat erikoisjoukkojen koulutuksen, joka saattaa kestää kokopäiväisesti jopa 2,5 vuotta. Koulutusohjelman hyväksytysti suorittaneille ja operaatiokelpoisuuden saavuttaneille erikoisjoukkojen sotilaille järjestetään sen jälkeenkin vielä jatko- ja täydennyskoulutusta. Tunnetuimpia erikoisjoukkoja ovat Britannian maavoimien Special Air Service (SAS), jonka tehtäviä ovat muun muassa tiedustelu, iskuosastohyökkäykset ja terrorismin torjunta, sekä Yhdysvaltain armeijan johtava terrorisminvastainen yksikkö Delta Force. Monien maiden asevoimissa jokaisella puolustushaaralla on omat erikoisjoukkonsa. Asevoimien ohella myös muilla viranomaistahoilla, kuten poliisivoimilla tai rajavartiostolla, voi olla omia erikoisjoukkoja. Tunnettuja esimerkkejä ovat esimerkiksi Saksan rajavartioston GSG 9, Ranskan poliisivoimien GIGN ja Suomen poliisin Karhu-ryhmä.
Oman fyysisen kunnon perustason arviointiin ja sitä kautta erikoisjoukkoihin pääsemisen arvioimiseen on Cooperin testin juokseminen. Cooperin testi eli Cooper-testi on testi, jolla mitataan maksimikestävyyttä. Sen kehitti yhdysvaltalainen tohtori Kenneth H. Cooper vuonna 1968 Yhdysvaltain armeijalle. Ideana testissä on edetä 12 minuutissa niin pitkälle kuin juoksemalla pääsee. Ihanteellinen tulos alle kolmekymmentävuotiaalle juoksijalle on yli 2 800 metriä, joskin kestävyysurheilua harrastaneelle 3 000 metrin ylitys on täysin normaalia. Testi on hyvin laajalti käytössä, vaikkakin sitä myös kritisoidaan runsaasti. Yleisimpiä kritiikin aiheita on se, että testi mittaa vain hyvin kapeaa fyysisen kunnon aluetta: lähinnä niin sanottua maksimikestävyyttä. Huonokuntoiselle Cooperin testin vaatima kova rasitus ei ole täysin riskitön. Tämän takia etenkin ikääntyneille henkilöille voi jokin muu testaustapa olla suositeltavampi. Esimerkiksi UKK-kävelytesti on huomattavasti turvallisempi, vaikka sekin pyrkii mittaamaan maksimaalista hapenkulutusta epäsuoralla tavalla. Cooperin testi sopii parhaiten kohtalaisen kokeneille juoksijoille. Testitulos on luotettavimillaan, mikäli testattava onnistuu juoksemaan testin melko tasavauhtisesti, mutta kuitenkin “kaikkensa antaen”. Oikein suoritettu Cooperin testi antaa varsin luotettavan arvion siitä juoksuvauhdista, jolla saavutettaisiin maksimaalinen hapenkulutus maksimirasitustestissä. Tästä voidaan edelleen laskea arvio maksimaalisesta hapenkulutuksesta. Tämä arvio on kuitenkin hieman epäluotettava, koska juoksun taloudellisuus vaihtelee ihmisten kesken, mikä tarkoittaa, että eri ihmiset saavuttavat samalla hapenkulutuksella hieman eri juoksuvauhdin. Cooperin testin tulokset ovat siten suuntaa antavia.
Taistelijan kuntokirja -teos on selkeästi toteutettu ja kierrekantisena näppärä esimerkiksi kuntosalille tai maastoon mukaan otettavaksi. Alexander Stilwellin kirjoittama teos on varsin kattava katsaus erilaisiin erikoisjoukkojen ja erimaiden armeijoiden käyttämiin kuntotestaus ja valintakoe tapoihin. Veli-Pekka Ketolan tekemä alkuperäisteoksen käännös on helppolukuista kieltä. Sotilastermien suomennuksesta on selvitty onnistuneesti, joissakin kohdin toki näkyy alkuperäisteoksen terminologian vaikutus. Teoksen lukujen jaottelu on mukavan toimiva ja lukemista helpottava. Taistelijan kuntokirja -teoksessa kerrotaan miksi armeijat testaavat kuntoa, armeijoiden erilaisia kuntotestejä esitellään yksityiskohtaisesti melkein 40 kappaletta, opastetaan omatoimiseen kunnon testaamiseen ja kohentamiseen sekä ruokavalion miettimiseen ja turvallisen testaamisen perusasioihin. Taistelijan kuntokirja -teoksen kuntotestejä voi jokainen reserviläinen toki kokeilla vapaasti, kunhan muistaa oman lähtötasonsa, monipuolisen harjoittelun ja turvallisen kuntoilun perusasian: sairaana ei koskaan kuntoilla. Kenenkään ei myöskään kannata unohtaa erilaisten harjoitusohjelmien vertailua, se mikä sopii toiselle ihmiselle ei välttämättä taas kehitä jonkun toisen fyysistä suorituskykyä. Fyysinen suorituskyky ei myöskään parane ilman harjoitusten välisiä palautusjaksoja eli niin sanottuja välipäiviä. Kokonaisuutena Stillwellin teos kuitenkin sopii kaikentasoisille lukijoille: havainnollisuudessaan ja yleistajuisuudessaan myös aihepiiriin perehtymättömille.
Lähteet
Taistelijan kuntokirja
Wikipedia