Sotavankikohtalot
Alaotsikko: Neuvostosotavangit Suomessa 1941-1944
Kirjailija: Mirkka Danielsbacka
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2016
Kieli: suomi
Sivuja: 388
Suomalaisen sotahistorian uudelleenarviointia – miten Suomi kohteli sotavankejaan? Jatkosodan alkuvuosien Suomessa sotavankien kohtelu oli epäinhimillistä ja rikkoi kansainvälisiä oikeusperiaatteita. Tältä osin Suomi muistutti tuolloin huomattavasti enemmän totalitaarisia maita kuin länsimaisia demokratioita.”On sanomattakin selvää, että Suomi länsimaiseen sivistyspiiriin kuuluvana, humaanisena ja kansainvälisiä oikeusperiaatteita noudattavana maana kohtelee sotavankejaan kaikella sillä inhimillisyydellä ja oikeudenmukaisuudella, mitä suinkin oman kansan erittäin vaikeat olosuhteet huomioon ottaen voidaan vaatia” (Helsingin Sanomat 23. lokakuuta 1941). Tämä suomalaisessa propagandassa esitetty kuva ei pitänyt paikkaansa varsinkaan jatkosodan alkuvuosina. Suomessa kuoli yli 20 000 sotavankia, mikä on noin kolmannes vangiksi jääneiden määrästä. Kuolleista lähes 90 prosenttia menehtyi suomalaisten käsissä vuoden 1942 syyskuuhun mennessä. Jotain kuitenkin tapahtui vuoden 1942 aikana, sillä sotavankien kohtelu parani ja heidän kuolleisuutensa laski. Tässä kirjassa selvitetään mitä. Lisäksi Sotavankikohtalot -teos tarjoaa vastauksen siihen, miksi sotavankien joukkokuolleisuuden kaltaiset katastrofit tuntuvat toistuvan ihmiskunnan historiassa niin sitkeästi.
Sotavanki on jonkin valtion sotilas, joka on jäänyt vihollisvaltion vangiksi näiden valtioiden välisessä sodankäynnissä. Sotavangiksi voidaan määritellä henkilö, joka on osallistunut sotatoimiin komentoketjun alaisuudessa, joka pukeutuu asepukuun ja joka kantaa asetta avoimesti. Näin ollen esimerkiksi terroristeilta tai sissisotilailta on toisinaan evätty sotavangin status. Esimerkkisyy sotavankistatuksen kieltämiseen on se, että vangittu henkilö on pyrkinyt esiintymään siviilinä. Sotavankien kohtelusta on määrätty Geneven ihmisoikeussopimuksessa. Sotavangit sijoitetaan yleensä vankileireille. Taistelevat osapuolet voivat vaihtaa toistensa sotavankeja. Sodan loputtua sotavangit tulisi palauttaa kotimaahansa. Suomalaiset saivat toisen maailmansodan aikana, vuosina 1939–1945, noin 70 000 puna-armeijan sotilasta sotavangiksi. Edellisistä suomalaiset vangitsivat talvisodan aikana 5 700 neuvostosotilasta, jotka selvisivät sotavankeudestaan suhteellisen hyvin. Sen sijaan jatkosodan aikana suomalaiset vangitsivat 64 000 neuvostosotilasta, joista lähes 30 prosenttia menehtyi sotavankeudessa. Korkea-arvoisin suomalaisten kiinni ottama sotavanki oli puna-armeijan kenraalimajuri Vladimir Kirpitšnikov. Jatkosodan aikana suomalaisilla sotavankileireillä sai surmansa arviolta noin 20 000 vangittua neuvostosotilasta. Kansallisarkiston tietokannan mukaan surmansa sai 19 085 vankia, mutta dosentti Antti Kujala arvioi teoksessaan Vankisurmat oikeammaksi luvuksi noin 22 000 henkilöä. Useimmat kuolivat sairauksiin, mutta ammuttuja oli yli 5 prosenttia eli 1 019 vankia. Määrä on kansainvälisesti vertaillen suhteellisen korkea. Tämän lisäksi noin 200 vankia ammuttiin ennen kuin heidät oli kirjattu vangeiksi. Syynä tähän oli niin sanottu ryssäviha, heikko kuri, elintarvikkeiden puute ja vartijoiden mielenterveysongelmat. Surmia ei yleensä organisoitu komentoportaasta, vaan väkivalta oli satunnaisempaa, yksittäisten henkilöiden toimeenpanemaa. Sodan jälkeen Suomen korkeimman oikeuden käsittelemissä jutuissa surmattiin rintaman takana 500 sotavankia ja rintamalla 181 sotavankia. Kaikki niistä eivät johtaneet tuomioon tai edes syytteeseen. Sodan jälkeen 213 henkilöä tuomittiin korkeimmassa oikeudessa sotavankisurmista. Heistä täyttä ymmärrystä vailla olleiksi todettiin 22 miestä.
Mirkka Danielsbacka (FT, VTM, yliopisto-opettaja) on Suomen ja Pohjoismaiden historiasta väitellyt filosofian tohtori, joka viimeistelee toista väitöskirjaansa yhteiskuntapolitiikasta. Sotavankikohtalot -teos on selkeästi kirjoitettu sotahistoriateos yhdestä Suomen sotahistorian synkästä ja osin arasta aihepiiristä. Mirkka Danielsbackan kirjoittama teos tuo neuvostosotavankien olot ja kohtelun Suomessa, jatkosodan vuosina 1941-1944, kokonaisvaltaisesti ja mitään salailematta esille. Erityisesti jatkosodan alkuvaiheissa kuolleista neuvostosotavangeista lähes 90 prosenttia menehtyi suomalaisten vankileireillä vuoden 1942 syyskuuhun mennessä, kuolleisuus johtui negatiivisista asenteista (Talvisodan muistot ja Neuvostoliiton pelko) ja elintarvikkeiden vähyydestä (ongelmana yleisesti koko maan tasolla). Neuvostosotavankien kohtelu kuitenkin parani selvästi asemasodan alettua vuodesta 1942 alkaen ja heidän kuolleisuutensa laski aiempaan verrattuna selvästi. Sotavankikohtalot -teos edustaa historiantutkimuksessa tieteellisen tutkimustradition suuntausta. Mirkka Danielsbackan teos täyttää hyvin paikkansa sotahistoriantutkimusten joukossa.
Lähteet
Sotavankikohtalot
Wikipedia