Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44
Kirjailijat: Ari Raunio ja Juri Kilin
Kustantaja: Karttakeskus
Julkaistu: 2013
Sidosasu: Sidottu
Sivuja: 311
Kieli: suomi
Teos tarkastelee taistelujen kautta jatkosotaa asemasotavaiheesta sen ratkaisuhetkiin saakka. Venäläinen näkökulma tuo uusia ulottuvuuksia sotatapahtumien kulkuun, jota voi seurata poikkeuksellisen laajan kartta-aineiston avulla. Venäläinen näkökulma pohjautuu Venäjän sota-arkistojen asiakirjoihin. Kirjan painopiste on kuitenkin suomalaisten joukkojen toiminnassa. Kirjassa esitellään myös taistelujen komentajia ja taisteluvälineitä. Kirjan kokonaisuudesta vastaavan sotahistorioitsija Ari Raunion lisäksi kirjoittajina ovat Antti Juutilainen, Pasi Kesseli, Arto Kotro, Markku Palokangas ja Ari Rautala sekä Petroskoin valtiollisen yliopiston professori Juri Kilin. Henkilö- ja tietoruutuja ovat Raunion, Kilinin ja Palokankaan lisäksi kirjoittaneet Esa Muikku, Martti Peltonen ja Hannu Valtonen. Jatkosodan torjuntataisteluja 194244 on laajennettu uusilla taisteluilla aiemmin Weilin+Göösin Itsenäisyyden puolustajat -sarjassa ilmestyneestä teoksesta Sodan taisteluja 2 – Jatkosota.
Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944. Jatkosotaa käytiin Suomen rintamalla samaan aikaan kun Saksa toteutti operaatio Barbarossan nimellä tunnettua laajaa hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suomen rintama oli jaettu saksalaisten ja suomalaisten joukkojen kesken siten, että suomalaiset olivat vastuussa eteläisestä rintamasta ja saksalaiset Lapin rintamasta. Suomen ja Saksan välillä oli voimassa Antikomintern-sopimus 25. marraskuuta 1941 alkaen. Aluksi suomalaiset ja saksalaiset joukot menestyivät ja etenivät pitkälle Neuvostoliiton alueelle. Jatkosodan alussa Suomen armeija eteni Neuvostoliittoon heinäkuussa 1941. Suomi otti haltuunsa Moskovan rauhassa menettämänsä alueet Karjalankannaksella ja Laatokan karjalassa. Suomen armeija ylitti talvisotaa edeltäneen rajan siten, että mutkaista rajaa oikaistiin puolustuksen kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi. Suomalaiset pysähtyivät Stalinin linjalle Leningradin pohjoiselle puolustusvyöhykkeelle, Karjalan linnoitusalueelle syyskuun alussa taistelujen laantuessa enimmäkseen asemasodaksi. Tällöin suomalaisjoukot pidättäytyivät ylipäällikkö Mannerheimilta saamansa ehdottoman käskyn mukaisesti kaikilta sotatoimilta Leningradia vastaan. Vähitellen maailmansota kuitenkin söi Saksan voimia ja Neuvostoliitto alkoi edetä kaikilla rintamilla, myös Suomen suunnalla. Vuoteen 1944 mennessä sota oli muuttunut suomalaisten osalta katkeriksi puolustustaisteluiksi. Taisteluissa kesällä 1944 suomalaiset joutuivat perääntymään taistellen Etelä- ja Länsi-Kannakselta. Lisäksi Suomi joutui vetäytymään Itä-Kannakselta Moskovan välirauhansopimuksen tultua voimaan syksyllä 1944. Sota päättyi torjuntavoittoon kesän lopulla vuonna 1944. Vaikka aselevon oli sovittu astuvan voimaan 4. syyskuuta 1944 kello 07.00, lopetti Neuvostoliitto sotatoimet vasta vuorokautta myöhemmin 5. syyskuuta. Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19. syyskuuta 1944 ja se vahvistettiin Pariisin rauhassa 1947. Jatkosodan rauhanehtoihin kuului saksalaisten joukkojen pakottaminen pois Suomesta, mikä johti Lapin sotaan Saksaa vastaan.
Kannaksen suurhyökkäys oli Neuvostoliiton puna-armeijan kesällä 1944 Kannaksella suorittama massiivinen sotatoimi. Tällä Suomen oloissa ennennäkemättömän voimakkaalla hyökkäyksellä Neuvostoliitto pyrki nopeaan ratkaisuun Suomen osalta. Karjalan kannaksen Pääasema (asemasodan 1941-1944 aikainen linja) murtui puna-armeijan massiivisessa hyökkäyksessä 10. kesäkuuta 1944 ja VT-linjan (Vammelsuu–Taipale-linja) murtui neljä päivää myöhemmin 14. kesäkuuta 1944. Mannerheim määräsi kenraaliluutnantti Lennart Oeschin 15. kesäkuuta Kannaksen puolustuksen johtoon ja samalla määräsi joukot viivyttäen vetäytymään Viipuri–Kuparsaari–Taipale-linjalle (VKT-linja). Pääosa joukoista onnistuttiinkin vetämään tälle linjalle ja venäläisten aikeet tuhota kokonaan suomalaisten joukot Kannaksella epäonnistui alkumenestyksestä huolimatta. Vetäytymällä VKT-linjalle suomalaiset voittivat aikaa apuvoimien saamiseksi. Mannerheim määräsi neljä divisioonaa ja yhden prikaatin siirrettäväksi Itä-Karjalasta Kannakselle. Samalla tämä merkitsi luopumista lähes taisteluitta Itä-Karjalasta. Aunuksessa olleet suomalaisjoukot saivat käskyn vetäytyä 16. kesäkuuta, kun puna-armeija aloitti hyökkäyksensä Itä-Karjalassa. Lähestyttäessä VKT-linjaa venäläisten hyökkäys hidastui, maasto ei mahdollistanut panssarivaunujen yhtä tehokasta käyttöä kuin hyökkäyksen alussa. Vaikka joukot oli saatu ryhmitettyä 20. kesäkuuta mennessä VKT-linjalle, alku ei kuitenkaan ollut lupaava. Viipurin taistelussa kaupunki menetettiin heti puna-armeijan ensimmäisellä yrityksellä, kun Viipuria puolustaneen prikaatin miesten hermot pettivät ja pakokauhu otti joukoista vallan. Sotilaallisesti Viipuri ei ollut mitenkään merkittävä, mutta symbolisesti sen menettäminen oli kuitenkin raskas isku. Toisaalta Neuvostoliitolle se oli merkittävä voitto, tämän johdosta Moskovassa ammuttiin jopa kunnialaukauksia.
Viipurin valtauksen jälkeen Neuvostoliiton sodanjohto antoi Leningradin sotilaspiirin tehtäväksi jatkaa hyökkäystä syvemmälle Suomeen. Lähitavoitteeksi asetettiin Imatra–Lappeenranta–Virojoki-tasa, joka tulisi saavuttaa 26.–28. kesäkuuta mennessä. Talin ja Ihantalan kylien alueella, 8–14 kilometriä Viipurista pohjoiseen ja koilliseen, käyty Talin–Ihantalan taistelu on Pohjolan maiden historiassa suurin koskaan käyty taistelu. Suomen armeija pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tässä taistelussa. Kesäkuun lopulla vuonna 1944 alkoivat Talin–Ihantalan taistelut Viipurin koillispuolella. Alueelle oli siirretty suomalaisia joukkoja ja tykistöä muilta rintamanlohkoilta. Kyseessä oli ennennäkemätön suomalaisten joukkojen ja tykistön keskittäminen. Useita vuorokausia kestäneissä taisteluissa vihollisen hyökkäysryhmitykset lamautettiin useita kertoja jo lähtöasemissaan kenttätykistön ja kranaatinheittimistön keskitetyillä tuli-iskuilla. Suomalainen kenttätykistö pystyi keskittämään neuvostojoukkojen asemiin mittavan, parhaimmillaan jopa parinkymmenen patteriston yhtäaikaisen tulen ja samaan kohteeseen saattoi ampua yli 250 putkea. Tässä tulenjohtajien työtä helpotti edellisenä vuonna käyttöön otettu korjausmuunnin. Merkittävä osuus torjunnasta oli myös Panssaridivisioonan rynnäkkötykkipataljoonalla, joka kahden rynnäkkötykin tappioin tuhosi noin neljäkymmentä neuvostovaunua. Talin–Ihantalan taistelussa Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa yhteensä noin 50 000 suomalaista ja noin 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta. Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta, ja monen tykin putki yksinkertaisesti kului loppuun kiivaan tulituksen takia. Neuvostoliiton tappioiden arvioidaan taisteluissa olleen noin 6 000 kaatunutta ja 22 000 haavoittunutta miestä ja suomalaisten 1 350 kaatunutta ja 7 000 haavoittunutta. Tali–Ihantalan kaltaiset torjuntataistelut käytiin hieman myöhemmin sekä Vuosalmella että Viipurinlahdella. Näissäkin taisteluissa vihollisen hyökkäykset torjuttiin. Neuvostoliitto alkoi tämän jälkeen siirtää hyökkäykseen käytettyjä joukkojaan pois Suomen rintamilta, koska katsoi, että Saksan rintama on tärkeämpi koko sodan lopputuloksen kannalta.
Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44 -teos on ulkoisesti silmäähivelevän kaunis teos, joka on sisällöltään informatiivinen ja Jatkosodan torjuntataistelujen vaiheet on tuotu hyvin esille aina Lapin sodan tapahtumiin asti. Teksti, kartat ja kuvitus ovat hyvin tasapainossa ja tukevat teoksen lukemista ja käyttämistä muun sotahistoriallisen kirjallisuuden apuna ja liitteenä. Teoksessa on lukijalle yksityiskohtainen sisällysluettelo ja hakemistot, jotka auttavat löytämään etsityn kartan teoksesta. Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44 -teoksen kartat ovat selkeitä nelivärikarttoja ja riittävän yksityiskohtaisia ulkoasultaan. Teos paneutuu etenkin kesän 1944 torjuntataisteluihin ja siinä sivussa sotatapahtumista kerrotaan lyhyesti ja tiiviisti. Kokonaisuutena Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44 -teos sopii kaikentasoisille lukijoille: havainnollisuudessaan ja yleistajuisuudessaan myös sotahistoriaan perehtymättömille. Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44 -teos täyttää kiitettävästi paikkansa sotahistoriakirjallisuuden joukossa.
Lähteet
Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44
Wikipedia