Maailman parhaat sukellusveneet kautta aikojen
Kirjailija: David Ross
Kääntäjä: Tapio Kakko
Kustantaja: Minerva
Julkaistu: 2017
Sidosasu: sidottu
Kieli: suomi
Sivuja: 224
Kirja esittelee 52 kaikkien aikojen tärkeintä sukellusvenettä. Teos sisältää yli 200 piirrosta ja valokuvaa ja on värikäs tietolähde jokaiselle sotahistoriasta yleensä ja merisodan historiasta erityisesti kiinnostuneelle lukijalle.Kirja kattaa vedenalaisten alusten koko historian alkaen sukellusveneiden varhaisimmista “esi-isistä” ja esitellen niin ensimmäisen maailmansodan alukset, toisen maailmansodan aikaiset huikeat kehitysvaiheet sekä ydinkäyttöisten sukellusveneiden aikakauden. Matka päättyy kaikkein uudenaikaisempiin vedenalaisiin, joista löytyy muun muassa häivetekniikkaa. Jokaisen sukellusveneen tai veneluokan kuvaukseen kuuluu lyhyt kehitys- ja käyttöhistoria, sivukuva tai leikkauskuva, tekniset tiedot ja joidenkin keskeisten erityispiirteiden selostus.
Sukellusvene on laiva tai vene, joka on suunniteltu kulkemaan pintakulun lisäksi veden alla. Sukellusveneen toiminta perustuu Arkhimedeen lakiin, jonka mukaan kappaleen nostovoima on sama kuin sen syrjäyttämän nestetilavuuden paino. Mikäli syrjäytetyn vesimäärän tilavuutta, ja siten painoa, voidaan muuttaa, alus saadaan kellumaan tai sukeltamaan. sukellusveneitä on sotilaallisten alusten lisäksi hyvinkin erilaisia tutkimus- ja siviilikäyttöön suunniteltuja sukellusveneitä, joista osa voi olla vedenpinnalta kauko-ohjattavia ja ilman sukellusmiehistöä käytettäviä. Joissain sukellusvenetyypeissä voivat merentutkimuskäyttö ja sotilaallinen käyttö yhdistyä. Pienillä, syvälle sukeltavilla sukellusveneillä voidaan kuunnella merenalaista tietoliikennettä sekä paikallistaa tai tehdä toimintakyvyttömäksi sukellusveneiden liikkeitä kuuntelevia poijuja, minkä vuoksi teoriassa myös tutkimussukellusveneitä voidaan pitää sotilaallisina. Käyttökelpoisia aseita sukellusveneet olivat ensimmäisessä maailmansodassa. Yleisen käsityksen mukaan saksalaiset sukellusveneet olivat kehittyneimpiä. Kehitys jatkui toisessa maailmansodassa, jossa sukellusveneet olivat merkittävä merisota-ase. Sukellusveneiden pääaseeksi vakiintui torpedo. Vuonna 1954 otettiin käyttöön ensimmäinen ydinkäyttöinen sukellusvene, USS Nautilus (SSN 571), jonka esikuvana voidaan pitää saksalaista tyypin XXI sukellusvenettä. Ydinkäyttöisyys mahdollisti sukellusveneiden omavaraisen toiminnan kuukausiksi.
Tyyppi XXI (saks. Typ XXI) oli Saksan laivaston toisen maailmansodan loppupuolella käyttöön ottama kehittynyt sukellusvenetyyppi, ns. Elektroboot. Se oli ensimmäinen sukellusvene, joka pystyi toimimaan pitkiä aikoja veden alla, eikä vain pakenemaan sinne hyökkäyksen uhatessa. Ensimmäiset veneet tilattiin marraskuussa 1943 ja laskettiin vesille toukokuussa 1944. Kaikkiaan veneitä valmistui 118. Tyyppi XXI oli huomattavasti isompi kuin pääasiallinen tyyppi VIIC. Runko oli suunniteltu veden vastuksen vähentämiseksi, joten vene oli nopeampi ja hiljaisempi. Sähkömoottoreiden teho oli kaksinkertainen ja vene pystyi sukelluksissa jopa 18 solmun nopeuteen lyhyitä aikoja. Akkujen teho oli kolminkertainen ja vene pystyi kulkemaan veden alla 4–8 solmun nopeudella 2–3 päivää lataamatta akkuja, mikä kesti 3–5 tuntia. Tämä tarkoitti sitä, että se pystyi ohittamaan Biskajanlahden “kuolemanlaakson” Ranskan tukikohdista Atlantille kulkien koko ajan ilmasuojassa. Myöskään akkujen lataamista ei tarvinnut tehdä kokonaan pinta-ajossa, sillä veneessä oli snorkkeli dieselmoottoreiden käyttämistä varten. Tyyppi XXI:ssa oli ensi kertaa pakastin ruokatarvikkeita varten ja miehistölle pesutilat ja suihku. Useimmille oli omat punkat (51 paikkaa 58:n miehistölle). Runko oli päällystetty kumipinnalla kaikuluotaimen kaiun vähentämiseksi. Veneessä oli kuusi torpedoputkea keulassa ja sen asehuoneeseen oli mahdollista varastoida 17 torpedoa. Siinä oli myös hydraulinen järjestelmä putkien uudelleenlatausta varten, jolla kaikki putket saatiin ladattua nopeammin kuin VIIC:ssa ladattiin yksi putki. Tyyppi XXI pystyi ampumaan 18 torpedoa alle 20 minuutissa. Siinä oli myös kehittynyt aktiivinen ja passiivinen kaikuluotain, jolla tähtäämisen voi tehdä jopa ilman periskoopin apua.
Valmistusmenetelmää kehitettiin siten, että runko rakennettiin kahdeksassa osassa, kuljetettiin proomuilla telakalle ja koottiin siellä. Tarkoitus oli lyhentaa rakennusaikaa 22 kuukaudesta yhdeksään. Tässä oli myös ongelma koska sisämaan konepajoilla ei ollut tarvittavaa kokemusta, joten osat eivät usein sopineet yhteen ja vaativat runsaita jälkikorjauksia. Blohm & Voss Hampurissa, AG Weser Bremenissa ja F. Schichau Danzigissa kokosivat kaikkiaan 118 venettä, joista vain neljä saatiin taistelukuntoon ennen sodan loppua. Ainoastaan kaksi veneistä, U-2511 ja U-3008 ehtivät taistelupartioon ennen sodan päättymistä, mutta ne eivät upottaneet yhtään alusta. U-2511:n päällikkö Adalbert Schnee oli määrätty Karibianmerelle testeihin, kun sota loppui. Schnee väittää, että hän pääsi antautumisen jälkeen upotusasemaan HMS Norfolkin saattueen keskelle ilman sukellusveneen huomaamista, mutta tätä ei ole pystytty vahvistamaan. Liittoutuneiden ilmapommitukset tuhosivat 22 kappaletta tyypin XXI aluksia telakoille, omat miehistöt upottivat 4. toukokuuta 1945 amiraali Dönitzin käskystä 84 venettä. Jäljelle jääneet kaksitoista venettä jäivät liittoutuneille, joille ne antoivat runsaasti vaikutteita seuraavan sukupolven sukellusveneille. Yhdysvaltain laivastoon liitettiin U-2513 ja U-3008. U-3017 liitettiin Britannian kuninkaalliseen laivastoon nimellä HMS N41 ja U-2518:sta tuli Ranskan laivaston Roland Morillot. U-3515, U-2529, U-3035 ja U-3041 saivat Neuvostoliiton laivastossa nimet B 27, B 28, B 29 ja B 30. Länsi-Saksa nosti vuonna 1957 sodan lopussa upotetun U-2540:n, josta tuli vuosiksi 1960–1968 Bundesmarinen “tutkimusalus” Wilhelm Bauer. Vene museoitiin 1984 Bremerhavenin merimuseoon. Tyyppi XXI vaikutti selvästi Yhdysvaltain USS Nautilukseen ja USS Albacoreen, Ranskan Narval-luokkaan, Britannian Porpoise-luokkaan ja Neuvostoliiton Projekti 611:een ja Projekti 613:een.
Tapio Kakon tekemä alkuperäisteoksen käännös on selkeästi tehty. Sotilastermien suomennuksesta on selvitty kohtalaisen onnistuneesti, joissakin kohdin näkynee alkuperäisteoksen terminologian vaikutus. Maailman parhaat sukellusveneet kautta aikojen -teoksen taitto on myös varsin onnistunut. Ulkoisesti silmäähivelevän värikäs kirja, joka on sisällöltään informatiivinen ja sukellusveneiden kehitys ja käyttö ja niissä olevat aseet ja asejärjestelmät on tuotu erittäin selkeästi esille. 52 sukellusvenettä 1800-luvulta nykypäivään asti on teoksessa esitelty faktalaatikoin, kuvin/piirroksin sekä lyhyin historiallisin taustatiedoin (käyttöhistoria ja erityispiirteet) osana merisodankäynnin historiaa. Maailman parhaat sukellusveneet kautta aikojen -teokseen olisi kaivannut pienten maiden käyttämien sukellusveneiden parempaa esille tuontia, esimerkiksi suomalaisen Vetehis-luokan sukellusveneitä. David Ross:n Maailman parhaat sukellusveneet kautta aikojen -teos täyttää kuitenkin paikkansa sotakirjojen joukossa.
Lähteet
Maailman parhaat sukellusveneet kautta aikojen
Wikipedia