Salpalinja – matkakohde kesäksi
Salpalinja (myös Salpa-asema), viralliselta nimeltään Suomen Salpa, oli talvisodan jälkeen vuosina 1940–1941 ja 1944 Suomen itärajan läheisyyteen Virolahdelta Savukoskelle rakennettu puolustuslinja. Kauimpana rajasta, jopa yli 100 kilometrin päässä, linja on Pohjois-Karjalassa.
Alkuperäinen suunnitelma oli Luumäki–Suomenlahti-väli, joka onkin linjan vahvimmin linnoitettu osa. Salpalinjasta käytetäänkin joskus myös nimitystä ”Luumäen linja”. Rakentaminen aloitettiin ylipäällikkö marsalkka Mannerheimin käskystä. Salpalinjan pituus oli 1 200 kilometriä ja se koostui sadoista linnoitteista. Salpalinja on yhä Suomen suurin rakennustyömaa. Sitä oli tekemässä enimmillään 35 000 miestä keväällä 1941 ja heitä muonittamassa oli 2 000 lottaa. Paikoittain Salpalinja oli kuitenkin kevyesti varustettu verrattuna aikakauden muihin suuriin puolustuslinjoihin, kuten Maginot- tai Siegfried-linjaan.
Salpalinjassa oli betonisia tai kallioon louhittuja kantalinnoitteita kaikkiaan 728. Puisia kenttälinnoitteita oli noin 3 000. Taistelu- ja yhteyshautaa asemaan oli kaivettu noin 350 kilometriä. Kiviestettä oli yli 200 kilometriä, jossa oli noin 350 000 kappaletta keskimäärin kolme tonnia painavia kiviä. Panssarikaivantoestettä kaivettiin noin 130 kilometriä ja piikkilankaestettä viritettiin 315 kilometriä. Aseman tyypillisin kantalinnoite oli konekivääri- ja majoituskorsu, joita tehtiin noin 170 kappaletta. Yhden sellaisen rakentamiseen tarvittiin esimerkiksi betoniterästä 45 tonnia ja 50 kilon sementtisäkkejä 5 000 kappaletta. Kaikkiaan yhden tuollaisen korsun teossa siirrettiin erilaisia massoja noin 10 000 tonnia, joka on noin 3 000 silloista kuorma-autokuormaa. Linnoitusaseina käytettiin jopa 1800-luvulta peräisin olevia 11 ja 9 tuuman rannikkomörssäreitä.
Korsuja yhdistäviä yhteyshautoja kaivettiin Mannerheim-linjan tapaan hiekkaan, mutta hautoja louhittiin myös kallioon uudentyyppisellä raonammunta-nimisellä louhintamenetelmällä. Salpalinjan rakentaminen kehitti myös betonivalutekniikkaa. Betonisia pallokorsuja valettiin imubetonitekniikalla, joka tuli Suomeen Yhdysvalloista. Sodan jälkeen uudet rakennustekniikat otettiin sovellettuina siviilikäyttöön. Linnoituksen on laskettu maksaneen tuon ajan rahassa noin 2,5 miljardia markkaa. Vuonna 1941 linnoittamiseen käytettiin 1,1 miljardia markkaa eli noin viisi prosenttia valtion budjetista. Ruotsi avusti urakkaa yhden kesän 900 miehen vapaaehtoistyövoiman lisäksi merkittävällä 235 miljoonan markan rahalahjoituksella.
Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Jatkosodassa kesällä 1944 Neuvostoliiton hyökkäys saatiin pysäytetyksi ennen linjaa. Linja oli kuitenkin osittain miehitettynä nostoväellä ja vanhemmilla reserviläisillä kesän aikana. Aseman merkitys oli välillinen: se ehkä vähensi Neuvostoliiton haluja lähteä koko maan miehittämisyritykseen. Toisaalta taisteluissa se muodosti puolustustaistelujen henkisen selkärangan kesällä 1944. Salpalinja oli myös sotataidollisesti viimeinen kiinteisiin puolustusasemiin perustuva linnoitusketju. Salpalinjaan päättyi monia satoja vuosia kestänyt linnoitusperinne. Näin massiivisia puolustusasemia ei enää ole. Toisen maailmansodan jälkeen sotataito on muuttanut muotoaan. Linjapuolustuksesta on luovuttu ja siirrytty aluepuolustukseen. Salpalinjaa voidaankin perustellusti sanoa viimeiseksi puolustuslinjaksi.
Museovirastolla oli vuosina 2010–2011 meneillään hanke, jossa tutkittiin linjan kunto, joka on osoittautui yllättävän hyväksi. Puolustusvoimat ylläpiti ja huolsi Salpalinjan korsuja salassa kylmän sodan aikana 1950-luvulta aina 1980-luvulle asti. Linja oli vuoteen 2003 Suomen puolustusvoimien hallussa, minkä ansiosta sitä ei ole paljonkaan purettu; tuolloin linja siirtyi valtiovarainministeriön haltuun ja Senaatti-kiinteistöjen hoidettavaksi. Salpalinja kuuluu yhtenä merkittävimmistä toisen maailmansodan linnoitusketjuista myös Museoviraston määrittelemiin Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Linjan arkeologinen inventointi valmistui vuonna 2012. Suomen sotahistoriasta kiinnostuneille suositeltava matkakohden kesäksi!
Salpalinja puolustuslinja, jolla ei koskaan taisteltu ja joka oli aikansa jättimäinen rakennushanke. Virolahdelta Lapin Savukoskelle kulkevan linjan pituus on 1200 kilometriä, ja suuri osa sen linnoitteista on yhä jäljellä. Salpalinjan teräsbetonikorsuja upeina valokuvina Autio Suomi -nettisivuilla: http://www.autiosuomi.fi/salpalinja.html
Lisätietoa Salpalinjasta:
Salpalinja-blogi:
http://salpalinjansalat.blogspot.com/
Salpakeskus:
http://www.salpakeskus.fi
Lähteet:
Suomen linnoittamisen historia 1918-1944
Wikipedia