Ahvenanmaa
Alaotsikko: Itämeren voimapolitiikan pelinappula
Kirjailija: Jukka Tarkka
Kustantaja: Docendo
Julkaistu: 2020
Sidosasu: sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 224
Ahvenanmaan turvallisuuskysymys on yhä auki. Ahvenanmaa on pari vuosisataa ollut Itämeren rantavaltioiden kiistakapula, huolestuttava uhkatekijä ja tavoiteltu saalis. Voimapoliittinen pelitilanne on kuitenkin jäänyt piiloon puolueettomuudesta ja aseettomuudesta rakennetun diplomaattisen kulissin taakse. Kirja kertoo, millaista peliä siellä on pidetty. Alueen historian tunteminen ja arviointi auttavat ymmärtämään nykyistä tilannetta, ja ehkä tuleviakin. Itämeren turvallisuuspoliittinen kenttä on 2010-luvulla virittynyt uuteen asentoon. Venäjän eurooppalaisiin naapureihinsa suuntaama paine ja Nato-puolustuksen asettuminen Baltian alueelle säteilevät suurvaltajännitettä Skandinaviaan. Itämeri ei ole enää toisen supervallan hallitsema sisämeri, kuten kylmässä sodassa. Se on nyt uusien osapuolten voimapoliittista kosketuspintaa. Silloin kun Itämeren perusasento muuttuu, muuttuu myös Suomen ja varsinkin Ahvenanmaan turvallisuustilanne, sillä maantieteelle emme voi mitään.
Ahvenanmaan puolueettomuutta ja aseettomuutta on sen historiassa suojattu kolmella diplomaattisella julistuksella. Mutta aina kun Itämerellä on ollut sotilaallista jännitettä tai sota, Ahvenanmaalla on ollut aseellista toimintaa ja se on joutunut sotatoimien piirin. Voimapoliittisen pelin osapuolet eri aikoina ovat houkutelleet tai uhkailleet toisiaan Ahvenanmaan menettämisellä tai haltuun saamisella tai aseistamisella tai aseista riisumisella. Itämeren rantavaltioiden ylimmissä esikunnissa on 1900-luvun aikana suunniteltu toistakymmentä massiivista maihinnousuoperaatiota Ahvenanmaalle. Nyt alueen tasapainoa järkyttävät lisääntyvä sotilaallinen toiminta sotaharjoituksineen ja ilmatilaloukkauksineen. Nykyinen puolueettomuus ei ole itsestäänselvyys, pikemminkin päinvastoin. Ahvenanmaan turvallisuuspoliittinen historia osoittaa, että siellä, missä aseettomuus ja puolueettomuus esiintyvät samaan aikaan, kumpikaan ei voi toteutua. Puolueettomuus ei voi säilyä, ellei ole sitä puolustavaa voimaa.
Suomen sodan jälkeisessä Haminan rauhassa vuonna 1809 Ahvenanmaa liitettiin muun Suomen mukana Venäjän keisarikuntaan. Ahvenanmaalaiset pyysivät saada jäädä osaksi Ruotsia, mutta tähän ei suostuttu ja Ahvenanmaasta tuli osa Suomen suuriruhtinaskuntaa. Venäjä rakensi saarille Bomarsundin linnoituksen, joka myöhemmin tuhoutui Oolannin sodassa. Maarianhamina sai kaupunginoikeudet vuonna 1861. Sodan jälkeen saaret demilitarisoitiin. Venäjä sitoutui Pariisin rauhassa vuonna 1856 olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata, mutta rakensi sinne kuitenkin linnoituksia ensimmäisen maailmansodan aikana. Venäläisten tekemän linnoituksen raunioita on Boxön saarella. Suuriruhtinaskunnalta Ahvenanmaa periytyi Suomen tasavallalle. Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläinen sotaväki alkoi esiintyä hillittömästi myös Ahvenanmaalla. Tämän seurauksena siellä heräsi eräissä piireissä ajatus Ahvenanmaan liittämisestä Ruotsiin. Tämä pyrkimyksen johtomiehiä olivat varatuomari C. Björkman ja toimittaja J. Sundblom. He olivat helmikuussa 1918 keränneet 7 135 hengen allekirjoittaman adressin, jossa vaadittiin saarten liittämistä Ruotsiin. Adressi toimitettiin Ruotsin kuninkaalle, jossa Kustaa V:n lisäksi maan oikeistopiirit olivat kiinnostuneita alueliitoksesta, mutta Suomessa se kohtasi jyrkkää vastustusta.
Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 Ruotsi lähetti saarille sotilasretkikunnan nimellisesti suojelemaan ahvenanmaalaisia siviilejä, mutta todellisuudessa ilmeisesti valmistelemaan saarten liittämistä osaksi Ruotsia. Vaasan senaatin pyynnöstä saksalaiset joukot nousivat saarille, jonka seurauksena ruotsalaiset sotilaat poistuivat sieltä. Samoihin aikoihin Godbyn taistelussa valkoinen Saariston vapaajoukko voitti Harry Borgin johtaman punakaartin. Elokuussa 1918 Suomi, Ruotsi ja Saksa sopivat Ahvenanmaan linnoitusten purkamisesta ja maakunnan aseman tulevasta järjestelystä myöhemmin. Ruotsi vei Suomen tietämättä omistusasian voittajavalloille ja esitti kiistan ratkaisemista tulevassa Pariisin rauhankongressissa. Paikallisten separatistien toiminta kiihtyi ja Ålandlehden päätoimittjaja Sundblom matkusti Pariisiin edistämään Ruotsiin liittämistä. Voittajavaltiot eivät kuitenkaan ottaneet Suomen kannan mukaisesti asiaa käsiteltäväkseen. Heidän mielestään suurinosa suomenruotsalaisista jäisi jatkossa Suomen kansalaisiksi, vaikka maakunta liitettäisiin Ruotsiin. Ahvenanmaalaista sepatarismia pyrittiin hillitsemään myös Ruotsin puolelta koska se uhkasi kaikkien suomenruotsalaisten asemaa Suomessa.
Ahvenanmaan kysymys päätyi Britannian aloitteesta vuonna 1920 Kansainliiton neuvoston käsiteltäväksi. Tämän kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon. Mikäli Ahvenanmaa olisi liitetty Ruotsin yhteyteen, jotkut suomalaiset olivat valmistautuneet vaatimaan Suomelle Pohjois-Ruotsin suomenkielistä aluetta, Länsipohjaa. Torniossa perustettiin jopa Länsipohjan toimikunta, jonka tehtävänä oli aikaansaada Länsipohjassa suomalaiskansallista liikehdintää. Lokakuussa 1921 tehtiin Genevessä kansainvälinen sopimus Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja neutralisoimisesta. Ahvenanmaan linnoitukset oli purettu jo vuonna 1919. Ahvenanmaan maakuntapäivät kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa 9. kesäkuuta 1922. Päivää juhlitaan nykyään Ahvenanmaan itsehallintopäivänä. Jatkosodan alkaessa 22. kesäkuuta 1941 Operaatio Kilpapurjehduksessa Suomi lähetti Ahvenanmaalle sota-aluksia ja joukkoja pyrkien siten estämään Neuvostoliiton maihinnousun. Ahvenanmaa pysyi itsenäisen Suomen osana koko toisen maailmansodan ajan.
Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on toiminut Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana, Otavan kirjallisena johtajana ja Yhtyneiden Kuvalehtien varatoimitusjohtajana sekä kansanedustajana. Nykyisin hän on vapaa kolumnisti ja kommentaattori. Jukka Tarkka kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1961 Kallion yhteiskoulusta, minkä jälkeen hän opiskeli poliittista historiaa Helsingin yliopistossa. Valtiotieteen tohtoriksi hän väitteli vuonna 1977 aiheenaan Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Ahvenanmaa -teos on kokonaisesitys Ahvenanmaa merkityksestä Itämeren voimapolitiikassa Krimin sodasta aina nykypäivään asti. Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittama laaja teos on sisällöltään mukavan informatiivinen: Ahvenanmaalla on Suomen kokonaisturvallisuudelle ja yhteyksille länteen yhä suuri merkitys. Ahvenanmaa -teos edustaa historiantutkimuksessa tinkimätöntä tieteellistä tutkimustraditiota. Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan teos täyttää siten erinomaisesti paikkansa historiantutkimusten joukossa.
Lähteet
Ahvenanmaa
Wikipedia