Lenigrad-piirityksen vuodet
Alaotsikko: Piirityksen vuodet
Kirjailija: Michael Jones
Kääntäjä: Arto Konttinen
Kustantaja: Into Kustannus
Julkaistu: 2020
Sidosasu: sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 416
Vuonna 1941 Hitler sulki viimeisen Leningradiin johtavan tien. Alkoi yksi historian karmeimmista piirityksistä, jonka aikana saksalaiset pyrkivät laskelmoidusti näännyttämään Leningradin siviiliväestön nälkään. Talven lähestyessä ja ruokavarastojen huvetessa kaupungin asukkaat tunsivatkin tämän todellisuuden nahoissaan. Jonesin liikuttava teos on ihmisyyttä korostava kertomus Leningradin piirityksestä. Ääneen pääsevät kaupungin asukkaat, jotka kertovat suuresta kärsimyksestä mutta myös humaaniuden ja keskinäisen avunannon voimasta. Fyysisesti heikentyneinäkin ihmiset löysivät itsestään kipinän auttaa muita ja luoda toivoa. Tämän symboliksi on noussut Sostakovitsin 7. sinfonia ja konsertti, joka valoi leningradilaisiin uskomatonta taistelutahtoa.
Leningradin piiritys oli toisen maailmansodan aikana suoritettu sotilasoperaatio, jossa Leningradin (nyk. Pietari) maayhteydet muuhun Neuvostoliittoon katkaistiin. Piiritys alkoi 8. syyskuuta 1941, jolloin Saksan pohjoinen armeijaryhmä saavutti Laatokan rannan Leningradin eteläpuolella. Piiritys päättyi 27. tammikuuta 1944, jolloin puna-armeija löi saksalaiset Laatokan rannalta ja avasi pysyvän maayhteyden kaupunkiin. Toisen laskutavan mukaan piiritys päättyi vasta 27. tammikuuta 1944 kun Saksan joukot ajettiin 60-100 km päähän kaupungista Lugajoen tasalle. Piirityksen aikana kaupungissa kuoli ainakin 641 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800 000.Saksalaiset etenivät kesäkuussa 1941 alkaneessa operaatio Barbarossassa ripeästi halki Neuvostoliiton puna-armeijan miehittämän Baltian ja läntisen Venäjän aina Leningradin edustalle asti. Saksan pohjoinen armeijaryhmä ylitti heinäkuussa 1941 Velikajajoen noin 230 kilometriä Leningradista etelään. Joki kuului Pihkovan linnoitusalueeseen, joka oli osa Neuvostoliiton puolustusasemaa eli Stalinin linjaa. Saksan armeija ja Waffen-SS valtasivat Lyyssinän Nevajoen niskassa Leningradin itäpuolella 8. syyskuuta 1941. Tämä katkaisi kaupungin maayhteydet muuhun Neuvostoliittoon. Marras–joulukuussa 1941 Saksan sodankäynnin päätavoitteeksi määrättiin pääkaupunki Moskovan valtaus. Tämän muutoksen myötä saksalaiset luopuivat talvella 1941 yrityksestä valloittaa Leningrad. Moskovan valtaus epäonnistui. Vuonna 1942 Saksan tärkeimmät tavoitteet olivat Moskovasta etelään. Tavoitteena oli Kaukasukselle eteneminen pitkittyneen sodan talouden, raaka-aineiden ja öljyn vuoksi. Leningradin epätäydellinenkin piiritysrengas aiheutti venäläisille suuria vaikeuksia ja humanitaarisen katastrofin.
Neuvostoliiton hyökkäykset piiritysrenkaan murtamiseksi keväällä 1942 helpottivat painetta Leningradissa. Hyökkäys päättyi kuitenkin tappioon ja koko toinen iskuarmeija, komentajanaan Andrei Vlasov, menetettiin huhtikuussa. Kesällä Adolf Hitler määräsi marsalkka Erich von Mansteinin, joka oli juuri vallannut Sevastopolin, valtaamaan Leningradin. Elokuun lopulla, vain paria viikkoa ennen saksalaisten hyökkäystä, aloitti Olhavan rintama uuden yrityksen piirityksen murtamiseksi. Tämäkin yritys epäonnistui, ja toinen iskuarmeija tuhoutui. Hyökkäyksen torjuminen kulutti saksalaisia joukkoja, ja kun tilanne Stalingradin suunnalla huononi, OKH (Oberkommando des Heeres tai OKH oli Saksan armeijan maavoimien yleisesikunta toisen maailmansodan aikana. Periaatteessa OKH:ta johti Oberkommando der Wehrmacht, eli Wehrmachtin pääesikunta, mutta käytännössä vuodesta 1941 alkaen OKW vastasi länsirintaman sodanjohdosta, kun taas OKH johti itärintamaa. Moskovasta 1941 käytyjen taisteluiden aikana Adolf Hitler ryhtyi itse OKH:n päälliköksi) keskeytti hyökkäyksen. Tähän mennessä kaupungista oli jo evakuoitu kaikki ylimääräiset siviilit. Tammikuussa 1943 Leningradin rintama lännessä ja Olhavan rintama idässä aloittivat massiivisen hyökkäyksen kaupungin vapauttamiseksi. Operaatio Kipinässä Leningradin ja Olhavan rintaman joukot hyökkäsivät saksalaisten kimppuun kenraali Georgi Žukovin koordinoidessa rintamia. Noin viikossa Laatokan rannassa vallattiin kymmenen kilometrin kaistale. Leningradin ja Olhavan rintamat kohtasivat 18. tammikuuta 1943 avaten maayhteyden piiritettyyn kaupunkiin ja piiritys periaatteessa päättyi. Hyökkäykset eivät kuitenkaan saavuttaneet lisätavoitteita. Huhtikuun jälkeen rintama pysyi paikoillaan vuoden loppuun. Vasta puna-armeijan tammikuun puolivälissä 1944 aloittama talvioffensiivi karkotti saksalaiset linnoittamaltaan Leningradin ja Moskovan väliseltä valtatieltä lopettaen 872 päivää kestäneen Leningradin piirityksen käytännössä 27. tammikuuta.
Lähteinään Jones käyttää piirityksen kokeneiden päiväkirjoja ja silminnäkijöiden lausuntoja. Hän ei kaihda puhumasta pitkään vaietuista tosiasioista, kuten ryöstelystä ja kannibalismista. Hätkähdyttävintä on silti kaupungin hallintoviranomaisten välinpitämättömyys, joka kylvi sisäistä tuhoa ja josta leningradilaiset maksoivat kovan hinnan. Myös Stalin piti tarkkaan huolta siitä, ettei tieto kaupungin kauhuista levinnyt sen rajojen ulkopuolelle. Piirityksen päättyessä vuonna 1944 lähes miljoona ihmistä oli menettänyt henkensä. Lenigrad-piirityksen vuodet -teos on tarkka ja asiantunteva kuvaus Leningradin piirityksestä vuosina 1941-1944 ja erityisesti kaupungin asukkaiden kovasta kohtalosta. Alkuperäisteoksen käännös on sujuvasti tehty. Jonesin kirjoittama teos on sisällöltään informatiivinen, sisällysluettelo on mukavan tarkka ja teoksen lopusta löytyy, kirjallisuusluettelo, kuva- ja karttaluettelo. Lenigrad-piirityksen vuodet -teos edustaa historiantutkimuksessa tarkkaa tieteellistä tutkimustraditiota. Jonesin kirjoittaman teoksen ajallinen pääpaino on tasaisesti kaikissa piirityksen vuosissa.
Lähteet
Lenigrad-piirityksen vuodet
Wikipedia