Hitlerin tabut
Alaotsikko: Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus
Kirjailija: Norman Ohler
Kääntäjä: Raija Nylander
Kustantaja: Like
Julkaistu: 2016
Sidosasu: sidottu
Kieli: suomi
Sivuja: 343
Hitler ja koko natsi-Saksa marssipulverin pauloissaKun Saksa hyökkäsi Ranskaan 1940, sen sotilaat olivat ottaneet 35 miljoonaa annosta Pervitiniä eli metamfetamiinia. Huumetta sai vapaasti apteekeista, ja siitä tuli natsivaltiossa koko kansan huume. Raittiusmiehenä esiintynyt Hitlerkään ei karttanut tätä ja muita piristeitä. Pannessaan toimeen viimeisen sotaponnistuksen 1944 hän läheisimpine työtovereineen ei ollut päivääkään selvin päin. Henkilääkäri toimitti heille monenlaisia hormonivalmisteita ja kovia huumeita. Hitlerin tabut avaa hämmästyttävän uuden näkökulman natsi-Saksan sotaponnistukseen ja sen pitkittymiseen. Perusteellisesti dokumentoitu tietokirja kulkee kuin trilleri.
Adolf Hitler (s. 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari – k. 30. huhtikuuta 1945 Berliini, Saksa) oli itävaltalaissyntyinen saksalainen poliitikko, joka nousi Saksan valtakunnankansleriksi ja johti natsihallinnon aikana 1934–1945 maata diktaattorina, Saksan valtakunnanjohtajana (Führer). Hitlerin politiikka perustui hänen kehittämäänsä kansallissosialismina tunnettuun aatesuuntaan, joka pohjautui nationalismiin, rasistiseen rotuoppiin ja jyrkkään antisemitismiin. Johtamansa Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen avulla Hitler perusti Saksaan totalitaarisen hallinnon, jossa toisinajattelijat kukistettiin väkivalloin. Hitlerin aloittamat valloitussodat johtivat toisen maailmansodan syttymiseen Euroopassa, ja hänen hallintonsa terrori rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja holokaustina tunnettuun kansanmurhaan. Tästä huolimatta Hitler oli monien aikalaistensa kannattama ja palvoma johtaja. Hänen valtakautensa päättyi Saksan tappioon ja Hitlerin itsemurhaan keväällä 1945. Hitler oli taitava propagandisti ja puhuja, ja hyödyntäen räikeää juutalaisvastaista propagandaa, saksalaisten keskuudessa vallinnutta tyytymättömyyttä ensimmäisen maailmansodan lopputuloksesta sekä 1920-luvun lopun talousvaikeuksia hän kohosi Saksan diktaattoriksi vuonna 1933. Hänen valtakautensa alkoi Versailles’n rauhansopimuksen yksipuolisella mitätöinnillä ja sitä seuranneella asevarustelulla sekä valtiojohtoisilla teollistamishankkeilla, jotka nostivat Saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä talouskriisistä, mutta ajoivat samalla valtion lähelle taloudellista romahdusta. Samalla Saksasta muotoutui yksipuoluediktatuuri. Hitlerin aloittamat valloitussodat sytyttivät vuonna 1939 toisen maailmansodan, jonka kestäessä Saksa liittolaisineen valloitti suuren osan Eurooppaa. Sodan uhrien lisäksi Saksan hallitus järjestelmällisesti murhasi kuusi miljoonaa juutalaista sekä 11 miljoonaa muuta ihmistä ”ei-toivottuna” pidetyn rodun, uskonnon, poliittisen vakaumuksen tai vamman vuoksi. Saksan häviön käytyä epäonnistuneen Neuvostoliiton valloitusyrityksen jälkeen väistämättömäksi Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan puna-armeijan saartamassa Berliinin hallituskorttelissa sodan viimeisinä päivinä.
Hitlerin persoonallisuudesta ja mielenterveydestä on esitetty erilaisia teorioita. Useiden historioitsijoiden sekä yhdysvaltalaiselle tiedustelutoimistolle psykologisen profiilin laatineen psykoanalyytikkoryhmän mukaan Hitler saattoi olla psykopaatti. Piristeeksi Hitler sai varsinkin sodan aikana muun muassa kofeiinia ja pervitiiniä, joka on metamfetamiinia. Lääkitys vaikutti hänen persoonallisuuteensa ja teki hänestä entistäkin ehdottomamman ja hysteerisen, vuodesta 1938 hän ei sietänyt minkäänlaisia vastaväitteitä keneltäkään. Hänen vointinsa huononi keväällä 1942. Hitleriä aiemmin vaivannut vasemman käden vapina palasi helmikuussa 1943 kärsityn influenssatartunnan ja Stalingradin tappion jälkeen. Hitler sai raivokohtauksia, eikä tinkinyt päähänpistoista ja käsityksistään. Helmikuussa 1945 Hitler oli vain raunio entisestään. Vaikka Hitler käytti useita lääkäreitä ja erikoislääkäreitä, eniten hän luotti vuodesta 1936 aina kuolemaansa saakka henkilökohtaiseen lääkäriinsä tohtori Theo Morelliin, jota on myöhemmin arvosteltu niin sanotuksi puoskariksi. Jos ei Morell ollut erityisen hyvä, ei hän ollut niin huonokaan kuin pahimmillaan sanotaan. Hän määräsi vuosina 1936–1945 noin 30 eri lääkettä, joista yli puolet oli käytössä pitkään sodan jälkeen ja osa vieläkin. Lisäksi potilas puolestaan nautti lääkkeitä usein liikaa, jopa moninkertaisesti yli annostusohjeen. Morellin mukaan lääkemääräykset perustuivat usein potilaan vaatimuksiin. Esimerkiksi puhkuisuuden hoitoon määrättyjä strykniiniä ja belladonnaa sisältäviä ilmavaivapillereitä Hitler käytti vuosien ajan usein yli annostuksen koska uskoi niiden auttavan kipuihinkin. Piristeeksi Hitler sai varsinkin sodan aikana muun muassa kofeiinia ja pervitiiniä, joka on metamfetamiinia. Lääkitys vaikutti hänen persoonallisuuteensa ja teki hänestä entistäkin ehdottomamman ja hysteerisen, niin että vuodesta 1938 hän ei sietänyt minkäänlaisia vastaväitteitä keneltäkään. Vasta sodan lähestyessä loppuaan Hitlerin erittäin voimakkaaksi luonnehditussa tahdossa tapahtui muutos heikompaan.
Hitlerin vointi heikkeni keväällä 1942. Hän alkoi saada voimakkaita päänsärkykohtauksia ja kertoi aiemmin tarkan muistinsa nyt pettävän ajoittain. Ulkopuolisille hän vaikuttaa vielä terveeltä. Hitleriä aiemmin vaivannut vasemman käden vapina palasi helmikuussa 1943 influenssan ja Stalingradin tappion jälkeen. Hänen kuntonsa alkoi rakoilla toden teolla, ja se näkyi myös ulospäin. Iho huononi, liikkeet vaikeutuivat, ja silmien ennen terävä katse muuttui himmeäksi ja tuijottavaksi. Keskustelun tai normaalisävyisen riitelyn sijasta Hitler sai raivokohtauksia eikä tinkinyt päähänpistoista ja käsityksistään. Heinäkuun 20. päivän attentaattiyritys 1944 vei vapinan tilapäisesti, mutta vammautti Hitleriä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ruumiinvammojen, kuten vaurioituneiden rumpukalvojen lisäksi Hitler kärsi unettomuudesta ja veren mausta suussaan. Vapina palasi myös entistä voimakkaampana. Sotilaslääkäri Erwin Giesing hoiti Hitlerin korvia ja lääkitsi kokaiinilla tämän päänsärkyjä. Syksyllä 1944 otettu sydänfilmi paljasti verisuonten kalkkeutumista, rytmihäiriöitä, sydämen suurentumista (hypertrofiaa) ja vaurioita vasemmassa kammioissa. Jälkeenpäin on pidetty mahdollisena, että Hitler kärsi sydäninfarktin 1944 huononevien sotatilanteiden, kuten puna-armeijan voitoista ja Normandian maihinnoususta johtuvan stressin vuoksi. Vuodenvaihteeseen 1944–1945 mennessä Hitler oli jo selvästi heikentynyt, ja helmikuussa 1945 hän oli vain raunio entisestään. Eräs esikuntaupseeri, joka näki Hitlerin ensimmäistä kertaa sodan sytyttyä, oli järkyttynyt. Hitler oli kumarassa laahustava, verestäväsilmäinen ja kuolaava raihnainen mies, jonka täytyi tukea itseään jatkuvasti johonkin pysyäkseen pystyssä. Viimeisinä viikkoina Hitlerin terveydentila, ruumiinvoimat ja mieliala olivat täysin sidoksissa Morellin antamiin lääkkeisiin ja piristeisiin. Hitler teki itsemurhan Berliinissä 30. huhtikuuta 1945 nielemällä syanidikapselin ja ampumalla itseään päähän pistoolilla.
Usea tutkija ja historioitsija on leimannut Hitlerin psykopaatiksi. Myös muilla persoonallisuushäiriöillä on spekuloitu. Kirjassaan The Psychopathic God Robert G. L. Waite teki laajan psykohistorian Hitleristä. Waiten mukaan Hitler kärsi rajatilapersoonallisuushäiriöstä ja horjui neuroottisuuden ja psykoottisuuden välillä. On myös esitetty, että Hitler oli skitsofreeninen, koska hän elämänsä viimeisenä vuotena kärsi harhaisuudesta. Mikäli se olisi totta, se voisi selittää lyhytkestoiset reaktiiviset psykoosit, joita hän kärsi aina kohdatessaan suuria vastoinkäymisiä, jotka saivat hänet epäilemään omia kykyjään. Sodan lopun lähestyessä Hitler sai kuuluisia raivokohtauksiaan yhä tiheämmin ja alkoi tuntea itsensä voimattomaksi. Viimeisenä vuonnaan hän saattoi jäädä jopa päiviksi makuuhuoneeseensa vedoten flunssaan tai kuumeeseen. Psykoottisten kohtausten määrä myös lisääntyi. Hänen loppuaikojensa käytökseen vaikutti jatkuva metamfetamiinin sekä muiden epäilyttävien lääkeaineiden runsas käyttö, pitkään jatkuneet puutokset ruokavaliossa sekä levon ja unen vähyys hyvin stressaavan elämänjakson aikana. Teoksessaan Ilman omaatuntoa maailman johtaviin psykopaattien tutkijoihin kuuluva kriminaalipsykologi Robert D. Hare varoittaa toisen käden tietoihin perustuvien diagnoosien tekemisestä erityisesti historiallisten henkilöiden kohdalla. Hitleriä ei diagnosoitu vuoden 1918 jälkeen, kun häntä hoidettiin sotasairaalassa näön menetyksen vuoksi.
Hitlerin tabut -teos on jännittävästi kirjoitettu ja iskee kuin miljoona volttia (Korkeajännitys-sarjakuvaa lainaten). Alkuperäisteoksen käännös on sujuvasti tehty ja sotilastermien suomennoksesta on selvitty kunnialla. Norman Ohlerin kirjoittama teos on sisällöltään informatiivinen ja Hitlerin niin sanottu huumehöyryinen sodanjohtaminen on tuotu teoksen sivuilla elävästi esille. Tiivistetysti voidaan sanoa: Niin moni seurasi yhtä johtajaa mutta niin harva vastusti tätä yhtä ja koko kansa oli sitten enemmän tai vähemmän keinotekoisesti sekaisin. Piristävää ja jännittävää historiantutkimuksen nykykentällä. Kannattaa lukea!
Lähteet
Hitlerin tabut
Wikipedia