”Asento – tahdissa mars” -komennolla lähti neljän miehen ryhmämme kohti vuosien 1939-1945 sodissa kaatuneiden muistomerkkiä Oulun hautausmaalla. Olimme marssimassa omalle kunniavartiovuorollemme jouluaattoiltana. Meillä oli päällämme lumipuvut, kuvaahan ”Taistelu on päättynyt”-patsaskin kolmea lumipukuista sotilasta.
Kun vartionvaihto oli suoritettu ja ryhmämme asettunut paikalleen patsaan molemmin puolin, oli aikaa pohdiskella syitä siihen, miksi täällä aattoiltaa vietämme. Mielessäni häivähtivät ensin sotatantereilla maatamme puolustaneet sukulaiset, sitten ajatus kääntyi marssireittiämme viitoittaneisiin satoihin välkehtiviin kynttilöihin. Jokaisen kynttilän kohdalle oli haudattu sankarivainaja. Itsekseni totesin, että tämä on yksi vähäinen tapa osoittaa kunnioitusta ja kiitollisuutta heitä kaikkia kohtaan.
Kun Pohjois-Pohjanmaan Senioriupseerien ryhmä oli käynyt vapauttamassa meidät vartiovuoroltamme, kävimme vielä ORUK:n perinteen mukaisesti sytyttämässä kynttilän kenraali Siilasvuon haudalle. Ryhmämme nuorin jäsen kertoi olevansa suorittamassa RUK:n kurssia 267. Hänen myös mukana ollut isänsä tuumaili, että tämä on hieno tapa viettää yhteistä aikaa. Kun olimme hajaantumassa omille tahoillemme jatkamaan joulunviettoa, kiteytti ryhmämme vetäjä Kai Kunnari ääneen kaikkien ajatukset: ”Tämä oli kunniatehtävä”.
Senioriupseerien vartiovuoro:
Kiitokset kuvista Rauno Maliselle ja Jussi Vikmanille


