Suomen sota
Alaotsikko: Tuntemattomat sankarit
Kustantaja: readme.fi
Kirjailija: Seppo Porvali
Julkaistu: 2016
Sidosasu: sidottu
Kieli: suomi
Sivuja: 415
Tuntemattomat sankarit -kirja kertoo nimensä mukaisesti niistä tuntemattomista Suomen armeijan sankareista, joita ei palkittu Mannerheim-ristillä, eikä paljon muillakaan kunniamerkeillä ja jotka lähtivät hiljaisen vaatimattomina rauhan töistä sodan töihin ja tekivät sen mitä heiltä odotettiin: pelastivat maan itsenäisyyden! Rauhan tultua he palasivat jälleen hiljaisen vaatimattomina takaisin siviilityön pariin, suurin osa haavoittuneena, jollei fyysisesti, niin ainakin henkisesti. Rintamalla he kuitenkin ylsivät uskomattomiin suorituksiin, mutta tavoilleen uskollisina eivät koskaan pitäneet itsestään suurta ääntä. Ja vaikka palkitsemiseen olisi ollut aihetta, paperit hautautuivat toisten vastaavien esitysten alle.
Porvalin Suomen sota -teoksessa esitellään muun muassa seuraavat tuntemattomat sotasankarit Jorma Sarvanto, Matti Laurila ja Uno Fägernäs. Jorma Kalevi Sarvanto (s. 22. elokuuta 1912 Turku – k. 16. lokakuuta 1963 Inkeroinen) oli suomalainen hävittäjälentäjä ja talvisodan johtava suomalainen hävittäjä-ässä. Hän oli ensimmäinen lentäjä, joka saavutti toisessa maailmansodassa kymmenen ilmavoiton rajan. Hän lensi yhteensä 251 sotalentoa ja ampui alas 16 5/6 vastustajan lentokonetta. Sarvanto nousi maailman tietoisuuteen, kun hän 6. tammikuuta 1940 ampui neljässä minuutissa alas kuusi Neuvostoliiton pommikonetta. Sarvanto palveli talvisodan syttyessä Lentolaivue 24:n neljännessä lentueessa. Hän saavutti ensimmäiset ilmavoittonsa 23. joulukuuta ampumalla alas kaksi SB-2 -pommikonetta. Talvisodan taisteluita seuranneen maailman tietoisuuteen Sarvanto nousi loppiaisena 1940. Hänet hälytettiin torjuntalennolle tavoittamaan Kuopiota pommittanutta 7-koneista DB-3-muodostelmaa, josta hän ampui neljän minuutin kuluessa kuusi konetta alas käyttäen kaikki 2 000 konekivääripatruunaansa. Myös Sarvannon omaan koneeseen tuli yhteensä 23 venäläisten konekiväärien tekemää luodinreikää. Sarvanto saavutti talvisodan loppuun mennessä 12 5/6 ilmavoittoa. Sarvannon talvisodan aikaisten ansioiden perusteella hänelle myönnettiin Suomen Vapaudenristi. Hänelle ehdotettiin takautuvasti Mannerheim-ristiä, mutta talvisodan ansioista ehdotettuja nimityksiä ei lopulta jaettu kenellekään.
Matti Arvo Armas Laurila (s. 14. tammikuuta 1895 Kauhava – k. 22. heinäkuuta 1983 Seinäjoki) oli suomalainen jääkärieversti sekä talvi- ja jatkosodan arvostettu rykmentinkomentaja. Talvisodan alussa Laurila määrättiin eteläpohjalaisista miehistä perustetun 8. divisioonaan kuuluneen Jalkaväkirykmentti 23:n (JR 23) komentajaksi. Rykmentti oli määrä pitää armeijakunnan reservinä mahdollisen läpimurron varalta. Joulukuun alussa rykmentti komennettiin Taipaleelle erittäin raskaisiin taisteluihin pitämään rintama kasassa. Raskaita torjuntataisteluita käytiin yhtäjaksoisesti pitkään. Vihollinen lyötiin kuitenkin takaisin. Vasta helmikuussa 1940 tappioita kärsinyt rykmentti pääsi hetkeksi lepäämään. Vain kolmen päivän levon jälkeen rykmentti marssitettiin Äyräpään kunnan Vuosalmen kylän alueelle, jossa sillä oli rintamavastuu. Alue oli varustamatta ja linnoittamatta, ja rykmentti taisteli taukoamatta lumiasemissa paljaan taivaan alla. Vuosalmella tappiot rykmentille olivat vielä Taipaleen taisteluitakin kovemmat. Kaikista eteläpohjalaisista talvisodassa kaatuneista puolet, 850 miestä, kaatui Taipaleella ja Vuosalmella. Matti Laurila ylennettiin everstiksi 1940, ja hän toimi ennen jatkosotaa Vaasan sotilasläänin Etelä-Pohjanmaan Itäisen suojeluskuntapiirin komentajana. Sotilasläänin komentajana toimi eversti Hannu Hannuksela, joka aiemmin oli toiminut Savon sotilasläänin komentajana. Laurilan alaisten mielestä sotilasläänin komentajan pesti olisi kuulunut eversti Laurilalle ja Hannukselan nimitys aiheutti piirissä pahaa verta. Jatkosodan palvelukseen kutsuttuja joukkoja perustettaessa Hannukselan komentoon annettiin 19. divisioona, johon kuuluivat Jalkaväkirykmentti 16 (eversti Laurila komentajana), Jalkaväkirykmentti 37 (eversti Into Salmio komentajana ja Jalkaväkirykmentti 58 komentajanaan Eino Juva). Divisioona oli kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin Karjalan armeijassa kenraalimajuri Woldemar Hägglundin VII Armeijakunnassa. Hannukselan divisioona hyökkäsi kohti Sortavalaa heinäkuussa 1941. Laurilan rykmentin hyökkäys Kumurassa epäonnistui totaalisesti eversti Hannukselan pimitettyä/pantattua tiedustelutietoja vihollisen vahvoista linnoitteista. Hannukselan ja Laurilan suhteiden kerrotaan olleen hyvin huonot Laurilan rykmentin menetettyä ison joukon miehiä turhaan tai Hannukselan esikunnan niin sanotun vehkeilyn seurauksena. Erityisen huonot välit Laurilalla kerrotaan olleen Hannukselan esikuntapäällikköön majuri Otto Liliukseen. Miehet tunsivat toisensa jo talvisodan ajalta, Liliuksen oltua tuolloin Laurilan alaisena. Laurila oli siirrättänyt Liliuksen pois rykmentistään. Laurilan miesten tiedetään sanoneen Liliuksesta: “Kyllä me ryssästä selvitään, Liliuksesta ei”.
Aikakirjoihin JR 16 pääsi muun muassa sankarimaisella suorituksella 29. heinäkuuta Kiteenjoella, kun rykmentti tuhosi Gorolenkon Neuvostoliiton 7. armeijaan kuuluneen panssarikomppanian ja jalkaväkipataljoonan perusteellisesti. Hannukselan puhelimessa annettu vastaus Laurilan ilmoittamaan voittoon kuului: “Älä valehtele! Ette te ole siellä muuta tehneet kuin maanneet ja haisseet. Älä koeta uskotella minulle, että sinun rykmenttisi pystyisi johonkin.” Rykmentin panssarintorjuntamenestys oli kuitenkin vertaansa vailla. Laurilan rykmentti tuhosi alueellaan 11 vihollisen panssarivaunua. Panssarintorjuntatykin ampujana toiminut korpraali Onni Mantere tuhosi seitsemän vihollisen panssarivaunua. Mantere haavoittui tuolloin molempiin jalkoihinsa. Hannukselan oli lopulta pakko puoltaa Mantereesta tehtyä nimitysesitystä, jolloin Mantere nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi, ainoana koko divisioonasta vuonna 1941. 19. divisioonan kohtaama vastarinta oli kovaa, ja sen tappiot olivat siten raskaat, vuoden 1941 heinäkuun suurimmat. Laurilan rykmentin tappiot 40 päivän hyökkäysvaiheen aikana olivat kaatuneina ja haavoittuneina arviolta noin 800 miestä, kolmasosa rykmentin vahvuudesta. Elokuussa Hannuksela uudelleenjärjesti joukkonsa ja alisti Laurilalle kuuluneita pataljoonia muille joukko-osastoille. Laurila anoi tällöin siirtoa muualle. Armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri Hägglund arvosteli kuitenkin Laurilaa ankarasti tämän esitettyä esimiehensä toimien tutkimusta ja päätyi suosittamaan Laurilan siirtoa vähemmän tärkeisiin tehtäviin. Päämaja ei kuitenkaan jakanut Hägglundin esittämää mielipidettä ja Laurila nimitettiin kenraaliluutnantti Paavo Talvelan VI Armeijakuntaan Jalkaväkirykmentti 22:n komentajaksi eversti Ilmari Karhun 5. divisioonaan. Kenraaliluutnantti Talvela oli aluksi siirtoa vastaan, mutta luopui kannastaan keskusteltuaan ylipäällikkö Mannerheimin kanssa. Eversti Laurilan siirtyminen pois pohjalaisten miesten johdosta kirvoitti Laurilan joukoissa kummastusta ja katkeruutta, koska hän oli taitava ja kovasti pidetty johtaja. Karskina ja kovana pidetty kenraaliluutnantti Talvela pärjäsi hyvin Laurilan kanssa ja kehui tätä taitavaksi upseeriksi. Samoin eversti Karhu piti Laurilaa erinomaisena upseerina. Tuulosjoen taisteluissa Laurilan johtamat joukot etenivät syvälle vihollisen takalinjoihin, katkaisivat yhdysteitä ja ottivat sotasaaliikseen kasapäin tykkikalustoa. Syvärin taisteluiden aikana Laurilan sisällissodan ajoilta periytynyt selkävika paheni niin, että hän joutui sotilassairaalaan vuoden 1941 lopulla. Vuonna 1942 hän siirtyi Vaasan sotilasläänin komentajaksi, missä tehtävässä hän toimi sodan loppuun. Sodan jälkeen Laurila erosi armeijan palveluksesta.
Frans Uno Fagernäs (s. 4. maaliskuuta 1894 Teerijärvi – k. 31. lokakuuta 1980) oli suomalainen jääkärikenraalimajuri. Talvisotaan Fagernäs osallistui Ylimääräisten harjoitusten aikana Vaasan lohkon ja Vaasan suojeluskuntapiirin komentajana. Sotatoimien alettua hän sai komentoonsa Jalkaväkirykmentti 64:n (JR 64) ja myöhemmin hänet komennettiin Ryhmä Kilvan komentajaksi. Talvisodassa Fagernäs osallistui taisteluihin Suomussalmi–Raate-akselilla ja Laatokan Karjalassa. Välirauhan aikana hän toimi 15. divisioonan komentajana sekä Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajana. Jatkosotaan hän osallistui 3. divisioonan komentajana vuoteen 1943 saakka, jolloin sai komentoonsa 1. divisioonan. Hän osallistui jatkosodassa taisteluihin Uhtualla ja Maaselän kannaksella. III Armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo esitti Fagernäsille 2. luokan Mannerheim-ristiä 25. elokuuta 1941, mutta ylipäällikkö Mannerheim ei puoltanut esitystä. Fagernäs toimi Pohjois-Suomen sotilasläänin komentajana vuosina 1944–1945, josta tehtävästä hänet komennettiin Keski-Suomen sotilasläänin (vuodesta 1951 alkaen Pohjanmaan sotilaslääni) komentajaksi. Siinä tehtävässä hän toimi kunnes erosi armeijasta 1. maaliskuuta 1954.
Seppo Porvali (s. 31. heinäkuuta 1950 Pori) on suomalainen Espoossa asuva toimittaja ja kirjailija. Porvali oli Lehtimiehet Oy:n palveluksessa erikoistoimittajana 1970–1972 ja 1975–1987. Välillä hän oli Menekkilehdet Oy:ssä päätoimittajana 1973–1974. Vuodesta 1988 Porvali on ollut vapaa kirjailija. Seppo Porvali on kirjoittanut mittavan kirjailijanuransa aikana yli 30 romaania ja tietokirjaa. Suomen sota -teos on selkeää ja yleistajuista kieltä. Seppo Porvalin kirjoitama teos on sisällöltään mukavan informatiivinen. Suomen sotien (Talvisota 1939-1940, Jatkosota 1941-1944 ja Lapin sota 1944-1945) tuntemattomat sotasankarit tuodaan henkilöiden elämänkertojen, tapahtumien ja taustojen osalta ansiokkaasti esille. Suomen sota -teos edustaa historiantutkimuksessa elämänkerroissa kuvailevaa tutkimustraditiota, jossa tieteellisyyden sijaan keskitytään enemmän kertovaan ja luettavuutta arvostavaan esitystyyliin. Kokonaisuutena teos sopii kaikentasoisille lukijoille: havainnollisuudessaan ja yleistajuisuudessaan myös sotahistoriaan perehtymättömille.
Lähteet
Suomen sota
Wikipedia